A- | A+ | Sivukartta
 
Olet tässä: Etusivu | Ajankohtaista | Muutoksia aluesihteeripalveluissa

Muutoksia aluesihteeripalveluissa

Suomen Kuurosokeat ry:n aluesihteeripalveluissa on tehty muutoksia alkuvuonna 2016 Raha-automaattiyhdistyksen avustuspäätöksen sanelemana. Saimme rahaa vähemmän kuin haimme ja siksi meidän täytyy sopeuttaa toimintaa saadun rahamäärän mukaiseksi. Tavoitteena on kuitenkin turvata asiakastyö niin, että vähennyksistä aiheutuisi mahdollisimman vähän haittaa asiakkaille ja kuurosokeiden hyväksi tehtävälle työlle.

Vaasan aluetoimisto lakkautetaan helmikuussa ja yhdistetään 1.3.2016 alkaen Jyväskylän aluetoimistoon. Vaasan aluesihteerin asiakkaiden asioita hoitaa maaliskuun alusta lähtien Jyväskylän aluesihteeri Jenni Paanala, puhelin 0400 581 659, jenni.paanala(a)kuurosokeat.fi.

Lapin alueella meillä on ollut yhteinen alue-/kuntoutussihteeri Kuurojen Liiton kanssa. Varsinainen työntekijä on hoitovapaalla ja hänen sijaisensa Susanna Pitkänen toimii Rovaniemen toimistossa 25.1.2016 saakka. Lapin aluetoimisto yhdistetään Oulun aluetoimistoon 26.1.2016 alkaen. Lapin alueen kuurosokeat ottavat siis tuosta alkaen tarvittaessa yhteyden Oulun aluesihteeriin Anne Ylitaloon.

Oulun alueelle emme vielä ole palkanneet vaikuista työntekijää, vaan osa-aikaisena aluesihteerin sijaisena 1.2.2016 alkaen jatkaa Anne Ylitalo, puhelin 0400 581 658, anne.ylitalo(a)kuurosokeat.fi. Kainuun keskussairaalan asiakkaat on siirretty Kuopion aluesihteerille Päivi Ojanperälle, puhelin 0400 175 735, paivi.ojanpera(a)kuurosokeat.fi. Tammikuun ajan Oulun aluesihteerityöstä vastaa aluejohtaja Ritva Rouvinen.

Lisätietoja saa aluejohtaja Ritva Rouviselta, puhelin 0400 884 236, ritva.rouvinen(a)kuurosokeat.fi tai aluesihteereiltä

Päivitetty: 19.1.2016


Jaa verkossa facebookiin Twitteriin Google plus Pinterest Sähköpostiin Deliciouseen

Sivun alkuun

Kuurosokeiden omaehtoinen, itsenäinen ja hyvä elämä tasavertaisessa yhteiskunnassa
Olemme Facebookissa Suomen Kuurosokeat ry

Päivitetty: 19.1.2016 Webmaster