Kokoustiedote Suomen Kuurosokeat ry:n hallituksen kokouksesta 16.9. Tiivistelmä suomalaiselle viittomakielelle videolla. Viittoja: Elisa Laht.
Syyskokous Hämeenlinnan Aulangolla
Yhdistyksen syyskokous pidetään 22.11. Scandic Aulanko -hotellissa, Hämeenlinnassa. Siihen voi vaihtoehtoisesti osallistua etäyhteydellä.
Lisäksi pidetään kaksi vertaistuellista läsnäolotapahtumaa: Perjantaina 21.11. kokoontuvat etkoihin yhdistyksen nuoremmat, 18–45-vuotiaat jäsenet. Sunnuntain 23.11. teemapäivässä käsitellään maailmassa ainutlaatuista Kuurojen ja viittomakielisten totuus- ja sovintoprosessia.
Hallitus vahvisti syyskokouksen kutsun ja esityslistan liitteineen sekä seuraavat syyskokouksessa käsiteltävät asiat:
-huomionosoitukset
-yhdistyksen palkkiot
-toimintasuunnitelma 2026
-talousarvio 2026
-sääntöuudistus, josta tänä vuonna pidetty kaksi keskusteluwebinaaria.
Palkkiot, liittymismaksu ja vapaaehtoinen jäsenmaksu esitetään pidettäväksi samansuuruisina kuin tänä ja viime vuonna. Syyskokouskutsu lähetetään jäsenkirjeessä ensi viikolla.
Ensi vuoden toimintasuunnitelmasta
Uutena toimintana toteutetaan kaksi syventävää kolmepäiväistä kommunikaatiokurssia kuurosokeille ja lähiverkostolle. Lisäksi aloitetaan valtakunnallinen nuorisofoorumi, jonka ideana on, että foorumissa nuoret voivat käsitellä kuurosokeiden ja kuulonäkövammaisten nuorten ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita. Toimintaa organisoi järjestöohjaaja.
Ensi vuoden talousarviosta
Talousarvio 2026 on tehty toukokuun hallituksen kokouksen linjausten mukaisesti. Vuodelle 2025 myönnettyyn avustusmäärään nähden talousarvioon on laskettu aluepalvelun ja ICT-palvelun avustuksiin noin 6 % lisäystä. Muut avustukset ovat talousarviossa vuoden 2025 suuruisia. Leikkauksiin on kuitenkin hyvä varautua.
Hoitajakutsujärjestelmä uusitaan
Hallitus valtuutti toiminnanjohtajan tekemään sopimuksen vanhentuneen hoitajakutsujärjestelmän uusimiseksi, mikä on asiakasturvallisuuden takaamiseksi tehtävä tämän syksyn aikana.
Testamenttilahjoitus
Yhdistys on saanut noin 60 000 euron testamenttilahjoituksen. Sen siirtämiseksi yhdistyksen tilille hallitus valtuutti talous- ja hallintopäällikön.
Jäsenhakemuksia
Hallitus vahvisti 5 uutta varsinaista jäsentä.
Vuoden 2026 hallitustyöskentely
Hallitus vahvisti työvaliokunnan ja hallituksen työskentelyn vuosikellon sekä ensi vuoden kokouspäivät.
Ilmoitusasiat
Kesäkuussa Marita Vainio nimettiin yhdistyksen ehdokkaaksi Turun kaupungin vammaisneuvostoon. Elokuussa Timo Lehtonen nimettiin yhdistyksen ehdokkaaksi Helsingin kaupungin vammaisneuvoston varajäseneksi. Molemmat edustustehtävät ovat kaudelle 2025–27. Nämä kesällä tehdyt päätökset vahvistettiin.
Hallitus oli läsnä täysilukuisena ja kokoontuu seuraavan kerran 28.10. Kuurosokeiden Toimintakeskuksella.
Lämpimästi tervetuloa syyskokoustapahtumiin toivottaa hallituksen puolesta Timo Lehtonen, puheenjohtaja ja Anne Isokuortti, johdon sihteeri