Haptiisit päiväkodissa

Kosketuksella toimintaa ja tunteita – sosiaalishaptista kommunikaatiota leikki- ja ryhmätilanteisiin

 

Inari Laakso Toimintaterapeutti AMK, Riitta Lahtinen KT, Kommunikaatiopäällikkö, Suomen Kuurosokeat ry., Riitta Laakso, aluesihteeri, Näkövammaisten liitto.

 

Sosiaalishaptinen kommunikaatio sisältää tietoisesti käytettyjä kosketusviestejä eli haptiiseja. Niiden tutkimus alkoi 1990-luvun alussa. Haptiiseja voi käyttää eri tilanteissa eri ikäisten kanssa. Haptiiseilla on oma kielioppinsa. Kieliopin muodostavat mm. painovoima, liike, liikkeen suunta, kesto ja sormien lukumäärä. Näitä kutsutaan hapteemeiksi. Haptiiseja voi käyttää puheen tai viittomisen tukena tai itsenäisenä kielenä. (Lahtinen 2008)

 

Sosiaalishaptisessa kommunikaatiossa on eri osa-alueita. Näitä ovat mm. yksittäiset viestit ns. sosiaaliset pikaviestit, kasvojen ilmeiden kuvailu ja selkään piirtäminen. Tässä materiaalissa on kuvattu esimerkein lapsen kanssa käytettäviä haptiiseja etukäteen sovituille neutraaleille alueille erilaisissa toiminnallisissa tilanteissa. Haptiisien tuottamista kutsutaan hapteeraamiseksi.

 

Miksi käyttää sosiaalisia pikaviestejä?

 

Sosiaalisia pikaviestejä voi hyödyntää päiväkotiympäristössä tukemaan näkövammaisen ja/tai kuulonäkövammaisen lapsen sosiaalista vuorovaikutusta ja aktiivista osallistumista arjen sosiaalisissa tilanteissa. Tämän oppaan sisältämät sosiaaliset pikaviestit ovat suunnattu lapsen ja hänen lähiympäristönsä käyttöön päiväkodissa, koulussa ja kotona.

 

Yhteinen sopimus

 

Sosiaalishaptista kommunikaatiota käytettäessä on tärkeää huomioida jokaisen lapsen yksilölliset piirteet, jotka vaikuttavat esimerkiksi siihen millä tavalla ja mihin kehon alueille kosketusviestejä tuotetaan. Videolla esiintyvä lapsi koki sopiviksi kehoalueiksi kosketusviestien tuottamiseen yläselän, olkavarren sekä etureiden alaosan. Lisäksi lapsen kanssa sovittiin mukavalta tuntuva kosketustapa – yhden tai kahden sormen kosketus saattaa tuntua epämiellyttävältä, joten videossa esiintyvän lapsen kanssa käytetään pääsääntöisesti useampaa sormea tai kämmensyrjää haptiisien tuottamiseen. Samoin kosketuksen voimakkuus kannattaa sopia lapsen kanssa hänelle sopivaksi. Tunteet – videoklipissä voi nähdä muistuttamisen sovituista kehonalueista.

 

Seuraavissa videoissa haptiiseja käytetään toiminnallisissa tilanteissa, mikä myös muuttaa viestien tuottamista jonkin verran. Kannustava äänensävy, päännyökkäykset ja ilmeet ilmaistaan kannustavalla kyllä- ja hyvä-kosketuksella. Tekstiosuudessa kuvaillaan jokainen haptiisi perusmuodossaan.

 

Videoiden yhteydessä on kirjallinen osuus, jossa kerrotaan lisätietoa ja huomioita jokaisesta videosta sekä niissä opittavista haptiiseista. Dokumentit ovat PDF-muodossa.

Aikuinen lähellä

 

Ensimmäisellä videolla kuvataan haptiiseja, joiden avulla lapselle voi viestittää lähiaikuisen tulemista, läsnäoloa ja lähtemistä , sekä muita yksinkertaisia palautteita. Tieto siitä, että joku tulee lähelle tai lähtee pois on vuorovaikutuksen perusta. Sosiaalisilla pikaviesteillä tämän tiedon voi kertoa lapselle keskeyttämättä käynnissä olevaa tekemistä tai ryhmän yhteistä toimintaa. Videolla aikuinen tulee lapsen viereen, antaa positiivista kannustavaa palautetta, pyytää odottamaan, kannustaa jatkamaan ja kertoo lähtevänsä pois. Näitä lyhyitä viestejä voi hyödyntää monenlaisissa arjen tilanteissa. Tulin tähän ja lähden pois -haptiisit kannattaa opettaa myös ryhmän muille lapsille tukemaan lasten välistä vuorovaikutusta.

Aikuinen lähellä, kielioppi (PDF)

 

Tunteet

 

Omien ja muiden tunteiden nimeämisen ja tunnistamisen tukena voidaan käyttää tunnehaptiiseja. Ne voivat auttaa yhdistämään muista aistikanavista tulevien tunneviestien, kuten äänensävyjen ja liikkumistavan, sisältöä ymmärrettäväksi kokonaisuudeksi. Tunnehaptiisit auttavat myös tunnistamaan tunteita tilanteissa, joissa ääneen kuvailu ja sanoittaminen ei syystä tai toisesta ole mahdollista. Näin voisi olla esimerkiksi lasten välisessä leikkitilanteessa. Toisaalta tunnehaptiiseilla lähiaikuinen voi välittää lapselle etäämmällä olevan aikuisen tunneviestintää.

 

Tunteiden kuvaamiseen voi käyttää erilaisia tapoja. Tunnekäsi on menetelmä ilmeiden tuottamiseen keholle. Videolla käytetään tunnehaptiiseja, jotka voivat olla helpommin yhdistettävissä lapsen omaan kehokokemukseen eri tunteista. Ilo on hytkyvä nauru, vihainen nipistävä tärinä, ja surullinen on alaspäin kääntyvä kaari. (Lahtinen, Palmer & Lahtinen 2009)

 

Lapsen kanssa sovitaan paikat, joille eri ihmisten tunneviestit tuotetaan – lapsen oma tunnetila voidaan kuvata esim. reiteen, jolloin lapsen on helppo harjoitella haptiiseja itselleen ja tehdä ne vieressä istuvalle. Opettajan tai muun etäämmällä olevan aikuisen tunnetila voidaan kuvata aina olkavarteen. Lapsi oppii yhdistämään olkavarteen annetut tunneviestit opettajaan liittyviksi, kun tunteet kuvataan aina samaan paikkaan. Leikkikaverien tai muiden ihmisten tunnetilan voi kuvata yläselkään, jolloin viestiin voi liittää myös henkilön paikantamisen.

 

– Opettaja / olkavarsi

– Lapsi itse / etureiden alaosa

– Joku muu / lapa, yläselkä

Tunteet, kielioppi (PDF)

 

Esineiden paikantaminen

 

Esineiden ja asioiden paikantaminen ja niiden välisten suhteiden hahmottaminen helpottaa näkövammaisen lapsen osallistumista ja itsenäistä toimintaa esim. tehtävähetkillä tai leikkitilanteissa. Esineitä paikantaessa kosketusviestien avulla ilmaistaan nimettyjen kohteiden realistinen paikka lapsen lähettyvillä. Usein helpointa on tuottaa paikantamishaptiisit lapsen selkään, silloin suunnat asettuvat oikein lapsen näkökulmaan.

 

Paikantaminen voi tukea erilaisten sijaintikäsitteiden hahmottamista (oikea, vasen, edessä, takana, vieressä). Kohteet ja esineiden sijainnit paikannetaan aina lapsen näkökulmasta. Kohteita paikantaessa kannattaa myös huomioida kolmiulotteinen tila, paikannetaanko horisontaalinen vai vertikaalinen taso (pöydällä, hyllyssä, lattialla, seinällä). Paikantamisen voikin aloittaa rajaamalla alueen jota tutkitaan, sekä merkata lapsen paikka esim. videoklipissä piirretään ensin lapsen selkään pyöreä pöytätaso ja sen ääreen lapsen oma paikka. (Lahtinen & Palmer 2014)

 

Videolla lapsi istuu pöydän ääressä ja pöydälle laitetaan yhdessä leluja, joita paikannetaan. Perushaptiisina paikkatieto on yksittäinen painallus halutulle kehon alueelle. Videolla tästä nähdään erilaisia variaatioita.

1) Paikkatietoa korostetaan liittämällä perushaptiisiin kannustava ”hyvä”.

2) Paikkatietoa korostetaan lisäämällä siihen suunta – kun lapsi laittaa esineen pöydälle, aikuinen aloittaa piirtämällä suunnan lapsen kehosta esineen luo.

3) Esineen paikka suhteessa toiseen osoitetaan videolla sekä etukäteen että lapsen löydettyä esineen, paikantamalla kummatkin esineet lapsen keholle joko samanaikaisesti tai peräkkäin – niin että esineiden välinen suhde konkretisoituu.

Esineiden paikantaminen, kielioppi (PDF)

 

Sosiaalinen tila

 

Sosiaalinen tila kuvaa ihmisiä tilassa sekä sitä, miten he ovat tilaan sijoittuneet suhteessa lapseen. Näkövammaiselle lapselle sosiaalisen tilan kuvailu on tärkeää opetus- ja leikkitilanteissa, jotta hän tietää keitä lapsia ja aikuisia on lähellä, ja osaa suunnata esimerkiksi keskustelualoitteet oikein. Lisäksi sosiaalisen ja fyysisen tilan kuvaaminen lapselle voi vahvistaa turvallisuuden tunnetta, kun lapsi hahmottaa paremmin missä ja kenen kanssa hän on vuorovaikutuksessa.

 

Näkövammainen lapsi hahmottaa tilaa tutkimalla: käsien ulottuvilla on pöytä, kun hän kävelee vähän kauemmas tulee vastaan seinä ja seinää seuraten löytää ovelle. Samoin sosiaalista ja fyysistä tilaa kuvattaessa siirrytään aina lapsen kehosta ulospäin. Orientaatiopisteeksi otetaan siis lapsi itse ja kuvataan tilassa olevat objektit lapsen kehosta ulospäin. Selkä on hyvä kehonalue tilan kuvailuun, koska siinä on useimmiten riittävästi tilaa kokonaiskuvan tuottamiseksi.

 

Sosiaalista tilaa kuvattaessa toisella kädellä voi pitää lapsen omaa sijaintia orientaatiopisteenä ja toisella kädellä paikantaa keholle muiden ihmisten ja esineiden sijainnit. Silloin ihmisten ja esineiden suhteet toisiinsa hahmottuvat lapselle tarkemmin. Fyysistä tilaa kuvattaessa aloitetaan nimeämällä tila (esim. päiväkodissa ruokailuhuone). Sitten piirretään tilan muoto (esim. suorakaide), ja paikannetaan oven paikka. Jos ollaan esimerkiksi tulossa tilaan, kannattaa tilan muodon piirtäminen aloittaa siitä kohdasta missä ollaan (esim. ovelta).

 

Videolla korostetaan huoneen neliö-muotoa pitämällä vasenta kulmaa orientaatiopisteenä. Tämä tukee muodon hahmottamista, mutta tilaa piirtäessä orientaatiopistettä ei välttämättä tarvita lainkaan. (Lahtinen & Palmer 2014)

 

Videolla lapsi istuu pöydän ääressä, ja kuvailu aloitetaan pöydästä ja lapsen omasta paikasta. Muiden lasten istumapaikkojen sijainnit paikannetaan pöydän ääreen lapsen oikealle ja vasemmalle puolelle. Lisäksi kuvataan huonetila, oven sijainti sekä opettajan liikkuminen tilassa.

 

Videolla aikuinen käyttää paikantamisen pronomini-ilmaisuja kuten tuolla ja tässä tilan kuvailussa. Arkipuheessa tällaisia visuaaliseen informaatioon perustuvia ilmaisuja käytetään yleisesti ja videolla näytetään, kuinka keholle paikantamisen kautta lapsen on mahdollista hahmottaa näiden pronominien suuntaa. Esimerkkinä videolla oleva ”tuolla on ovi”: kun lapsen oma sijainti huonetilassa on kuvailtu haptiisein, hän pystyy orientoitumaan kohti ovea haptiiseja, ääniä ja mahdollista näkötietoa yhdistellen, vaikka tarkkaa suunnan käsitettä ”ovi on edessäsi oikealla” ei tässä käytetäkään.

 

Sosiaalinen tila, kielioppi (PDF)

 

Lapsen ohjaaminen

 

Sosiaalisissa tilanteissa, esimerkiksi päiväkodin opetustilanteissa näkövammainen lapsi voi jäädä sanattoman viestinnän ulkopuolelle. Hän ei esimerkiksi näe opettajan katsetta tai ohjaavaa sanatonta viestintää kuten kannustusta, kieltämistä tai kysyvää ilmettä keskustelun lomassa. Lähellä oleva aikuinen (esim. avustaja) voi rikastaa lapsen sosiaalista vuorovaikutusta kuvaamalla näitä kauempana olevan aikuisen (esim. opettajan) sanattomia viestejä lapselle haptiiseilla. Tärkeää on sopia ja opetella yhdessä tietty kehonosa opettajan viesteille, videolla paikaksi on sovittu olkavarsi. Näkövammaisella lapsella saattaa myös olla maneereita (silmän painamista, heijaamista tms.), joita useimmiten harjoitellaan hallitsemaan sosiaalisissa tilanteissa. Näissä tilanteissa voi olla hyödyllistä sopia lapsen kanssa huomaamaton kosketusviesti muistuttamiseen, jotta esimerkiksi leikkitilanne ei keskeydy aikuisen sanalliseen ohjeeseen.

 

Videon alussa maneerista huomautetaan sanattomasti lopeta-haptiisilla. Se voi olla myös joku muu sovittu haptiisi, jonka lapsi kokee itselleen sopivaksi ja jonka kaikki hänen kanssaan toimivat tietävät. Lopeta-haptiisi on helppo havaita ja se toimii monenlaisten lasten kanssa. Videolla maneerista huomauttamista seuraa heti positiivinen ja kannustava hyvä-palaute kun lapsi toimii toivotulla tavalla eli lopettaa silmän painamisen.

 

Etäämmällä olevan aikuisen (opettajan) viestintää kuvataan lapselle kannustava, hyvä-haptiisilla kun opettaja antaa suoraa palautetta lapselle. Mitä? – haptiisi taas kertoo, ettei lähellä oleva aikuinen kuullut mitä lapsi sanoo. Lopussa käytetään suunta-haptiisia havainnollistamaan lapselle mihin suuntaan lähdetään liikkumaan.

 

Lapsen ohjaaminen, kielioppi (PDF)

 

Työryhmä:

Inari Laakso, toimintaterapeutti AMK

Riitta Lahtinen, KT, Kommunikaatiopäällikkö, Suomen Kuurosokeat ry.

Riitta Laakso, aluesihteeri, Näkövammaisten liitto

Videoiden kuvaus, leikkaus ja äänitys:

Essi Pankka, Jere Vepsä, Miika Kainulainen

Kiitokset Sylvialle videoilla esiintymisestä.

Sokeain Lasten Tukisäätiö, Näkövammaisten liitto, Suomen Kuurosokeat ry ja RAY mahdollistivat oppaan tuottamisen.

 

Lähteet:

Lahtinen R. 2008: Haptiisit ja hapteemit: tapaustutkimus kuurosokean henkilön kosketukseen perustuvan kommunikaation kehityksestä. Cityoffset, Tampere.

Lahtinen R. & Palmer R. 2014: Kehotarinoita, kosketusviestejä kaiken ikäisille. Lönnberg Print&Promo, Helsinki.