Kuurosokean henkilökohtaisiin kommunikaatiomenetelmiin vaikuttavat hänen näkönsä ja kuulonsa tilanne, hänen käytössään olevat kielet sekä koko vuorovaikutustilanteeseen osallistuvien muiden henkilöiden kielelliset tilanteet ja ympäristön fyysiset olosuhteet. Kuurosokeiden ryhmässä käytetään kaikkia Suomessa puhuttuja ja viitottuja kieliä. Toisaalta heidän joukossaan on kaksikielisiä, jotka käyttävät esimerkiksi suomea ja suomalaista viittomakieltä, sekä monikielisiä, jotka käyttävät sujuvasti useampia kieliä. Lisäksi monet kuurosokeat hyödyntävät kommunikaatiossaan erilaisia tuntoaistinvaraisia kielten vastaanoton keinoja ja niin sanottuja sosiaalishaptisia menetelmiä.
Alempana on yleistietoa kuurosokeiden kommunikaation piirteistä. Tarkempaa tietoa kommunikoinnin menetelmistä löytyy yhdistyksemme kommunikaatiopalveluiden sivuilta.
Puhutut ja viitotut kielet
Useimmat maailman kielet perustuvat äänteisiin, jotka tuotetaan puhumalla ja otetaan vastaan kuulemalla. Lisäksi puheviestin merkitykseen vaikutetaan äänensävyillä, -painoilla ja voimakkuuseroilla sekä kasvojen ilmeillä ja kehon eleillä. – Niin muodoin puhutun viestin vastaanottoon käytetään myös näköä.
Eri maiden kuurot käyttävät viittomakieliä, jotka tuotetaan käsien liikkeillä, kämmenien ja sormien asentomuutoksilla, huulten liikkeillä ja ylävartalon liikkeillä. Myös viitotun viestin sävyeroihin vaikutetaan samaan tapaan ilmeillä ja eleillä kuin puhutuissakin kielissä. Viittomakielet otetaan vastaan näkemällä. Lisäksi kuurosokeat käyttävät kädestä käteen viitottavaa eli taktiilia viittomakieltä.
Kuurosokealla näkö ja kuulo ovat heikentyneet siinä määrin, että hän käyttää puhuttujen kielten vastaanottoon omia henkilökohtaisia apuvälineitään, esimerkiksi kuulokojeita ja Fm-laitteita. Lisäksi hän saattaa käyttää avukseen ammattitulkkia, joka muuntaa puhutun kielen kirjoitettuun muotoon tai kääntää sen viittomakielelle ja päinvastoin: viittomakielestä puhuttuun kieleen tai sen kirjoitusmuotoon. Viittomakielen vastaanottoon kuurosokea voi käyttää myös taktiilia vastaanottoa.
Kuurosokeilla on käytössään myös monenlaisia vaihtoehtoisia kommunikaatiomenetelmiä, jotka mahdollistavat heille tasa-arvoisemman keskustelun. Tällaisia ovat esimerkiksi ympäristön kuvailun menetelmät (sanallinen ja keholle piirtämien), sosiaalishaptiset menetelmät, jotka perustuvat keholle tuotettuihin viesteihin sekä tietokoneen käyttö vuorovaikutuksen apuvälineenä. Lisäksi tietokoneeseen voidaan liittää tietokoneenkäytön apuvälineitä.
Kuuloaistiin perustuvat menetelmät
Monimuotoiset apuvälineet
Heikosti kuuleva voi saada apua kuulemiseensa nykyään monenlaisista tarjolla olevista kuulon apuvälineistä. Samalla henkilöllä saattaakin olla käytössään yhtäaikaisesti useampia kojeita, esimerkiksi korvantauskoje ja FM-laite (jossa äänensiirtoon käytetään radioaaltoa). – Korvantauskojeella hän erottaa keskustelun, jota käydään hänen lähellään hälinättömässä tilassa. FM-laite puolestaan mahdollistaa puheen erottamisen myös hiukan kauempaa ja jopa hälinässä. Kuulonapuvälineiden käyttöä yhdistelemällä pääsee heikosti kuulevakin osallistumaan paitsi kahdenkeskisiin keskusteluihin myös ryhmäkeskusteluihin.
Ympäristön olosuhteet vaikuttavat
Eri tilanteissa puheen kuulemiseen vaikuttavat kuitenkin paljon ympäristön olosuhteet ja puhekumppanien puheen tapa. Jotta kuulokojeita käyttävän kuuleminen onnistuisi hyvin, ympäristö ei saisi kaikua liikaa. Suuret tilat, kuten kaupat, asemahallit ja luentosalit, kaikuvat yleensä liikaa, ja niiden kuuloympäristö täyttyy puheensorinasta, esineiden kolinoista ja monenlaisesta hälystä siinä määrin, että puheen erottaminen pelkän kuulokojeen varassa ei onnistu.
Monia kuulonäkövammaisia auttaa kahdenkeskisessä keskustelussa, jos samalla näkee puhujan kasvot. Luontevaan tapaan keskustelevan puhekumppanin kasvoilta saattaa nähdä ilmeet sekä huulten liikkeet eli huuliot. Tämän vuoksi keskustelukumppanin tulisi puhuessaan suunnata kasvonsa kohti kuulon apuvälineillä kuuntelevan kasvoja. Monet kuurosokeat tarvitsevat kuitenkin näissäkin tilanteissa avukseen ammattitulkkia. Tulkki auttaa muun muassa siten, että hän toistaa muiden puhumat asiat mikrofonin kautta kuulonapuvälineen vastaanottimeen. Lisäksi tulkki voi käyttää sosiaalishaptisia menetelmiä välittääkseen tilanteisia oheisviestejä, kuten hymyilyä, hiljaisuutta tai läsnä olevien muita reaktioita.
Apua muista menetelmistä
Jos kuurosokea ei kuule puhuttua viestiä, voi viestin muuttaa vastaanotettavaksi joko osittain tai kokonaan myös muilla tavoin: esimerkiksi kirjoittamalla sormellaan suuraakkosia kuurosokean keskustelukumppanin kämmeneen tai ”kirjoittamalla” viesti sormiaakkosilla, kääntämällä viesti viitottuun puheeseen tai viittomakieleen. Kuurosokean tilanteesta riippuen keskustelu voidaan käydä kokonaan myös kirjoittamalla. Kuurosokealla saattaa olla mukanaan kirjoitusvälineet tai vaikkapa kannettava tietokone apuvälineineen, jolloin vuorovaikutus onnistuu sen näppäimistöllä ja sopivalla ohjelmalla kirjoittaen ja visuaaliselta tai pistenäytöltä lukien.
Kirjallisuutta:
Viita, Heli – Huttunen, Kerttu – Sorri, Martti 1998: Korvat ja Kuuleminen. Helsinki. Suomen Kuurosokeat ry. Julkaisuja A2.
Näköaistiin perustuvat menetelmät
Monella kuurosokealla saattaa olla toimivaa näön jäännettä vielä siinä määrin, että pystyy ottamaan vastaan kielellistä viestintää sen varassa, mikäli ympäristön olosuhteet ja keskustelukumppanien toiminta eivät sitä estä. Puhuttujen ja viitottujen kielten vastaanotto näönvaraisesti saattaa onnistua hyvinkin, jos ympäristön valaistus on riittävän voimakas ja tasainen (varjoton), eivätkä valoa heijastavat pinnat ja valaisimet häikäise ja jos keskustelukumppanin kasvot eivät myöskään jää varjoon tai muulla tavoin näkymättömiin.
Huulilta luku
Huulilta luku eli huulioluku on menetelmä, jonka avulla kuurosokea saa tietoa puheen äänteistä ja sanojen rytmistä seuraamalla puhujan huulien liikkeitä. Puhe saa olla joko äänellistä tai äänetöntä. Puhujan muodostama selkeä ja luonnollinen huulien liike tukee myös viitotun puheen vastaanottoa. Huulten liikkeiden ei tarvitse olla liioiteltuja, sillä liioittelu voi jopa vääristää äänteen muotoa huulilla. Kuurosokea keskustelukumppani saattaa ”lukea” puhuttua kieltä huulilta taitavastikin, vaikka ei kuulisi sitä. – Toisaalta monet äänteet ja niiden yhdistelmät eivät kuitenkaan erotu toisistaan pelkästään seuraamalla huulten liikkeitä (esim. e, i, j, g, k, n ja ng; h ja o). Mutta jos puhuja suuntaa puheensa kohti aistivammaisen keskustelukumppanin kasvoja ja etenee asioissaan loogisesti ja ennakoitavasti sekä käyttää keskustelukumppanille tuttuja käsitteitä ja sanamuotoja, voi huulilta luku onnistua hyvinkin.
Sormiaakkoset
Puhuttua kieltä voidaan visuaalistaa monella tavalla. Eräs keino on ottaa mukaan sormiaakkoset. Puhuja voi esimerkiksi muodostaa jokaisen puhumansa sanan alkukirjaimen sormiaakkosena oman poskensa tai huuliensa viereen. Lisäksi hankalasti huulilta erottuvan muunkin äänteen tueksi voi tehdä sormiaakkosvastineen. Tarvittaessa puhuja voi muodostaa sormiaakkosen vastaanottajan kämmeneen taktiilina sormiaakkosena. Näin sormiaakkosviestinnällä (SAV) voi tukea huuliolukua hyvin monissa vaihtelevissakin tilanteissa.
Kirjoitettu teksti
Puhuttu viesti voidaan toki muuttaa vastaanotettavaksi kirjoitetussa muodossaan (tietokoneella tai käsin kirjoitettuna). Kuurosokealla keskustelukumppanilla on tavallisesti itsellään tarvittavat kirjoitusvälineet mukanaan. Hän myös kertoo itse, miten suurta tekstiä hän näkee. Mustalla tussilla vaalealle paperille isokirjoitettu teksti koetaan yleensä riittävän selkeäksi. Tietokoneella voidaan kuitenkin muotoilla tekstiä ja sen taustaa monin tavoin yksilöllisemmin ja paremmin näkyväksi; esimerkiksi taustan väriä ja valoisuutta, kirjainten väriä ja kokoa sekä luettavan alueen leveyttä voidaan muuttaa.
Viittominen
Kun heikosti näkevä ottaa vastaan viittomakieltä, hän varmistaa sen näkemisen omilla yksilöllisillä tavoillaan. Hän voi esimerkiksi pitää kiinni viittojan ranteesta, koska hän kykenee siten säätämään viittojan kädenliikkeiden laajuutta sekä tunnistamaan paremmin viittomien liikkeiden suuntia. Jos kuurosokean näkö ei kuitenkaan riitä viittomien hahmottamiseen, hän voi vastaanottaa viittomakielen kokonaan käsiinsä eli taktiilisti. – Tällöin hän hahmottaa viittomista tuntoaistin ja liikkeen aistimisen kautta.
Viittojan on kuitenkin puolestaan syytä huomioida, että taktiilissa menetelmässä viittomakieli muuttuu jonkin verran piirteiltään. Niinpä viittomakieleen oleellisesti kuuluvien, tavallisesti näöllä vastaanotettavien, ilmeiden sekä suun ja vartalon liikkeiden sisältämä viesti tulee muuntaa vastaanotettavaksi muilla aisteilla: esimerkiksi kysyvä ja ihmettelevä ilme sekä kiusoitteleva äänensävy on syytä välittää taktiileilla tavoilla; viittomien suuntaa ja paikkaa voi olla hyvä muuttaa, jotta ne olisi mahdollista hahmottaa taktiilisti; numerot saattaa olla hyvä viittoa niin, että sormet erottuvat taustaansa vasten selkeämmin. Viittomisen laajuutta on syytä supistaa ja muodostaa viittomien liikkeet pienemmällä alueella. Jos liikkeen havaitseminen on vaikeaa, on viittomista hyvä hidastaa.
Kirjallisuutta:
Ylitalo, Anne 2006: Muuttuva kommunikaatio. Helsinki. Suomen Kuurosokeat ry. Julkaisuja A6.
Tuntoaistiin perustuvat menetelmät
Sekä viittomakieltä että viitottua puhetta on mahdollista viittoa ja vastaanottaa myös taktiilisti. Tällöin vastaanottaminen tapahtuu tunto- ja liikeaistimusten kautta kädestä käteen viittomalla. Tätä menetelmää käytetään, kun näkö ei riitä erottamaan viittomia. Viitottaessa taktiilisti viittomakieleen oleellisesti kuuluvat visuaaliset piirteet (ilmeet, eleet, kasvojen ja vartalon liikkeet) muutetaan käsillä tunnistettavaksi tiedoksi.
Viittomakielessä esimerkiksi kieltoa voidaan ilmaista pelkästään päätä pyörittämällä ja kysymystä pelkällä kysyvällä ’kulmat kurtussa’ ilmeellä. Taktiilisti viitottaessa on tärkeää, että nämäkin tulevat esille taktiilisti, esimerkiksi kielto tulee esiin viittomana, vaikka kehon liikkeistä vastaanottaja saa paljon vihjeitä tukemaan viitottua kieltä. Myös kysymyksen pitää tulla esiin joko viittomana tai muulla taktiililla tavalla. Lisäksi on tärkeää tietää, kenelle kysymys kohdennetaan, minulle vai jollekin toiselle kuulijalle vai kaikille yleisesti.
Myös puhutun kielen kirjoitusta voidaan vastaanottaa taktiilisti. Tällöin tekstiä luetaan pistekirjoituksena pistenäytöltä, paperilta tai erilaisista kohteista. Kirjoitus suuraakkosilla on menetelmä, jossa sanat kirjoitetaan ns. tikkukirjaimilla kuurosokean kämmeneen kirjain kerrallaan. Kirjoitus taktiileilla sormiaakkosilla on menetelmä, jossa sanat sormitetaan kirjain kerrallaan kuurosokean käteen.
Sosiaalishaptinen kommunikaatio ja haptinen tutkiminen
Kuurosokea saa tietoa nopeasti ja monipuolisesti tutkimalla itse eri kohteita. Tämän ns. haptisen tutkimisen kautta kuurosokea saa tietoa mm. tutkittavan kohteen koosta, materiaalista sekä koosta ja suhteesta omaan itseen. Haptisen tutkimisen kautta saatu tieto koostuu tuntoaistin, liikkeiden (lihakset, jänteet) ja painovoiman kautta saadun tiedon yhdistelmästä.
Myös maku- ja hajuaisti on osa haptista tutkimista. Toiminnan kautta ja esimerkistä mallia ottamalla saadaan tietoa, miten tehdä, koskettaa tai muotoilla jotakin. Havainnollistettavia asioita voivat olla esimerkiksi pistekirjoituksen lukeminen tai saven muovaaminen. Kuurosokean tai toisen henkilön kehoa voidaan käyttää myös esineen, muodon tai liikkeen kuvaamiseen (ns. liikkeellä kuvailu). Toinen henkilö, esimerkiksi tulkki, voi välittää tietoa taidenäyttelyn veistoksista asettumalla itse veistoksen kaltaiseen asentoon, jota kuurosokea havainnoi tunnustelemalla tai näön avulla. Tai kuurosokea itse voidaan ohjata asettumaan veistoksen kaltaiseen asentoon, ja näin kuurosokea saa tiedon oman kehonsa kautta.
Sosiaalishaptinen kommunikaatio perustuu kosketuksen ja haptiikan viitekehykseen. Siinä kaksi tai useampi henkilö tuottaa ja vastaanottaa kosketusviestejä erilaisissa tilanteissa. Näitä voivat olla esimerkiksi sosiaaliset pikaviestit, keholle piirtäminen, erialisissa sosiaalisissa tilanteissa ilmeiden kuvailu, harrastusten esim. haptisen vyön käyttö.
Piirtäminen keholle on menetelmä, jolla kuurosokea saa ympäristön visuaalista tietoa. Piirtämisen paikka voi olla esimerkiksi kämmen, olkavarsi tai selkä. Piirtämisessä ”kynänä” toimii yleensä piirtäjän sormi tai sormet. Tällä tavoin piirtämällä voidaan kuvailla esimerkiksi tila, johon tullaan. Tällöin piirretään ns. tilan pohjapiirros, johon voidaan sijoittaa myös kalusteita ja paikalla olevia henkilöitä. Keholle voidaan piirtää myös esineiden muotoja ja esimerkiksi luennolla esitettävän kalvon kuva, josta voidaan osoittaa asioita sitä mukaa, kun luennoitsija niistä puhuu.
Sosiaaliset pikaviestit
Sosiaaliset pikaviestit ovat yksittäisiä keholle tehtäviä viestejä, joilla kuvataan sosiaalista ympäristöä. Ne vahvistavat ympäristöön ja siinä tapahtuviin muutoksiin liittyvää tietoa, jota kuurosokea ei kuulon ja/tai näön avulla saa. Sosiaaliset pikaviestit tukevat kielellistä tietoa. Joissakin tilanteissa ne voivat toimia jopa itsenäisinä tiedon antajina. Pikaviestit voivat olla keholle tehtäviä viittomapohjaisia muunnelmia kuten ’kahvi’, ’tee’, ’puhelin’, ’WC’ ja ’kiusata’ tai luonnollisia liikkeitä ’mennä’, tulla’.
Lähteet
Kovanen, M. & Lahtinen, R. 2006. Kohdataan ja kommunikoidaan.Tietoa taktiiliviittomisesta ja sen opettamisesta. Suomen Kuurosokeat ry. Julkaisuja A5.
Lahtinen, R. 2008. Haptiisit ja hapteemit. Tapaustutkimus kuurosokean henkilön kosketukseen perustuvan kommunikaation kehityksestä. Väitöskirja, Helsingin yliopisto. Cityoffset Oy, Tampere.
Lahtinen, R. 2005. Sosiaaliset pikaviestit. Suomen Kuurosokeat ry. Julkaisuja A4.