Ylen Viittomakieliset uutiset 30 vuotta!

Ylen Viittomakielisiä uutisia on tehty 30 vuotta, tiedottaa Yle. Juhlallisuuksia vietetään tänään 10 tammikuuta.

”Saavutamme päivittäin yleisömme erittäin hyvin ja saamme kiitosta sekä kuuroilta että heidän läheisiltään. Yle Uutiset viittomakielellä toteuttaa tärkeää tehtävää ja on olennainen osa julkista palveluamme”, toteaa Ylen erityisuutisten vastaava tuottaja Marko Krapu.

”On mahtavaa tehdä työtä vähemmistön kielellä. Olen saanut valtavasti positiivista palautetta jopa valtaenemmistöltä. Alussa ajattelimme, että viittomakieliset uutiset palvelisivat pelkästään viittomakielisiä. Iloiseksi yllätykseksemme myös valtayleisö on ottanut uutiset haltuun ja seuraa kiinnostuneina kuurojen maailman uutisia”, iloitsee uutisankkuri Thomas Sandholm. Hän oli mukana uutisankkurina myös 30 vuotta sitten ensimmäisessä lähetyksessä.

Kuva: Tiina Jutila / Yle