Aktiivista oikeuksienvalvontaa kuurosokeiden ja kuulonäkövammaisten puolesta!

Kansainvälistä vammaisten päivää vietetään 3. joulukuuta. YK päätti päivän viettämisestä vuonna 1992.  

YK:n yleissopimus vammaisten oikeuksista astui voimaan 2008. Suomi ratifioi sen vuonna 2016. Sopimuksen tarkoituksena on esimerkiksi vahvistaa vammaisten ihmisoikeuksia, vähentää syrjintää sekä lisätä vammaisten henkilöiden ääntä heitä koskevassa päätöksenteossa.

Suomen Kuurosokeat ry valvoo kuurosokeiden ja kuulonäkövammaisten henkilöiden oikeuksia. Yhdistys tekee vaikuttamistyötä, jonka tavoitteena on edistää kuurosokeuden ja kuulonäkövammaisuuden tunnettuutta ja tunnistettavuutta yhteiskunnassa vaikuttamalla päättäjiin, viranomaisiin ja kansalaismielipiteeseen. Keskeistä on myös yhteistyö muiden vammaisjärjestöjen kanssa ja osallistuminen erilaisiin alueellisiin ja valtakunnallisiin järjestöverkostoihin.

Lisätiedot:

Vaikuttamistyö ja oikeuksien valvonta – Suomen Kuurosokeat ry

Lausunnot ja kannanotot – Suomen Kuurosokeat ry

Kansainvälinen vammaisten päivä | Suomen YK-liitto