Olemme mukana Lapset mukaan töihin -päivässä!

Lapset mukaan töihin -teemapäivää vietetään perjantaina 20.11. Tällöin lapset voivat tulla mukaan tutustumaan työpaikkoihin ja erilaisiin ammatteihin. Suomen Kuurosokeat ry / Kuurosokeiden Toimintakeskus on mukana teemapäivässä!

Teemapäivän tarkoituksena on ”lisätä lasten osallisuutta, työelämän perheystävällisyyttä sekä lasten ymmärrystä työelämästä.” Päivä on valtakunnallinen ja sitä vietetään nyt jo yhdeksännen kerran.

”Meille järjestäjillekin on ollut pieni yllätys, että Lapset mukaan töihin -päivä on ollut vuodesta toiseen näin suosittu. Toisaalta kun on saanut kuulla osallistuneiden lasten ja aikuisten innostuneita arvioita, se ei kuitenkaan yllätä: mitä ilmeisimmin teemapäivä on onnistunut luomaan hetkiä, joissa onnistutaan katsomaan roolien taakse ja olemaan läsnä ihmisinä. Ja parempaan työelämäänhän tässä myös tähdätään”, kertoo Lastensuojelun Keskusliiton viestinnän ja vaikuttamisen johtaja Juuli Hurskainen.

Kuvituskuva

Piirroskuva Lapset mukaan töihin -teemapäivästä 2023. Kuurosokeiden Toimintakeskus, Tampere. Suomen Kuurosokeat ry:n kuva-arkisto.

Lisätiedot:

Lapset mukaan töihin -päivä kannustaa työpaikkoja avaamaan ovensa lapsille – Lapsenoikeudet.fi

Suomen Kuurosokeat ry
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.