Varhainen vuorovaikutus ja vuorovaikutuskumppanuus
Teksti: Marianne Ojanen, kommunikaation erityisasiantuntija, kommunikaatiopalvelut
Tutkimusten mukaan varhaisen vuorovaikutuksen merkitys on vauvalle elintärkeää aivojen kehityksen kannalta. Varhaisella vuorovaikutuksella tarkoitetaan kaikkea yhdessä kokemista ja tekemistä, vauvan tarpeisiin vastaamista ja sen sanotaan olevan edellytys lapsen kielen kehitykselle.
Kuulonäkövammainen lapsi ja vuorovaikutus
Lapset, joilla toiminnan rajoite on ollut jo syntymästä alkaen tai ennen kielenkehitystä, voi lisäksi olla jokin muu toiminnallinen haitta, kuten kehitysvamma. Kuulemisen ja näkemisen rajoitteet ovat hyvin yksilöllisiä ja voi olla, ettei näitä ole saatu tutkittua. On siis hyvin tärkeää tiedostaa mahdolliset aistivammat ja havainnoida niiden toimivuutta erilaisissa tilanteissa.
Kaksoisaistivamma vaikuttaa kaikkiin kehityksen osa-alueisiin. Kuulonäkövammaisuudesta johtuvat vuorovaikutus- ja kommunikaatiohaasteet saattavat hidastaa tai estää kehitystä, riippumatta lapsen kognitiivisesta kyvystä. Vammaisuudesta huolimatta, kaikilla lapsilla on mahdollisuus oppia jonkinlaiseen vuorovaikutukseen ja kommunikaatioon, tunnepainotteisessa vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa.
Lapsen tapa tutkia ja ilmaista itseään saattaa näyttää erilaiselta kuin mitä havaitsemme tavallisessa kehityksessä. Siksi voi olla vaarana, että näitä erilaisia ilmaisuja pidetään merkityksettöminä, eikä lapsen aloitteeseen osata vastata. Voi myös olla, että lapsi on passiivinen ja omassa maailmassaan viihtyvä, koska puutteellisten aistien varassa on vaikeampaa vaikuttaa ympäristöön. Synnynnäiset tai varhaisessa vaiheessa saadut vammat vaikuttavat aktiivisuuden ja aloitteellisuuden kehitykseen. Vuorovaikutuskumppanuuteen pitääkin kiinnittää erityisen tarkkaa huomiota, koska hyvällä vuorovaikutuksella luodaan edellytyksiä kommunikaation kehittymiseen.
Samalla tavalla kuin kaikkien lasten kanssa, tavoitteena on luoda lapseen yhteys ja ylläpitää sitä. Keinot vaihtelevat aistivammojen ja muiden toiminnallisten haittojen mukaan. Lapsen aistikanava voi vaihdella erilaisissa tilanteissa; siksi vuorovaikutustilanteissa on tärkeää huomioida kaikki aistit ja käyttää omassa ilmaisussaan monipuolisia keinoja. Erityisesti tuntoaistin käyttö korostuu, katsekontaktia ja erilaisia ilmaisuja voidaan vahvistaa kosketuksella lapsen keholle. Vuorovaikutustilanteissa on hyvä muistaa tauottaa omaa toimintaa ja antaa aikaa lapsen prosessoinnille ja vastaamiselle.
Kuulonäkövammainen vanhempi ja vuorovaikutus
Kuulonäkövamma on monimuotoinen kuulon ja näön vamma, mutta vammat ja niiden eteneminen on hyvin yksilöllistä. Erilaisilla kuulon ja näön apuvälineillä voidaan helpottaa aistien toimintaa, mutta on myös tilanteita, joissa apuvälineet eivät voi olla käytössä.
Perheenlisäyksen myötä palvelutarpeet saattavat muuttua ja apua arjessa toimimiseen tarvitaan erilaisten palvelujen avulla. Näitä voivat olla henkilökohtainen apu, kuljetuspalvelut, asunnon muutostyöt ja perhetyö. Liikkumistaidon ohjaus voi olla paikallaan, kun pohditaan rattaiden kanssa kulkemista ja liikkumista valkoisen kepin kanssa.
Laadimme kyselyn kuulonäkövammaisille vanhemmille. Sen tarkoituksena oli kerätä tietoa, miten oma kuulonäkövamma on vaikuttanut lapsen tarpeisiin vastaamista ja vuorovaikutuksessa olemista sekä millaisia keinoja he ovat keksineet oman kuulo- ja näköaistin tueksi. Kyselyssä selvitettiin myös perhesuunnitteluun ja synnytykseen liittyviä asioita, kuten miten vanhemman kuulonäkövamma on huomioitu erilaisissa tapaamisissa sekä millaista tukea ja ohjausta he ovat saaneet tai kokeneet tarvitsevansa.
Tunto- ja hajuaistin käyttäminen vauvan tarpeisiin vastaamisessa sekä vuorovaikutuksessa korostuivat. Vaippaa voitiin tunnustella, haistella ja selvittää näin vaihdon tarpeellisuus. Tuntoaistin avulla tunnistettiin myös vauvan pienet eleet ja liikkeet. Vauvan lähellä ja sylissä oleminen koettiin tärkeäksi ja esim. kantoliina oli käytössä. Myös rutiinit koettiin hyvin tärkeiksi. Herkkyys lapsen tarpeisiin vastaamisessa oli nähtävissä. Joissakin tilanteissa olisi myös kaivattu ulkopuolista apua, kuten kotipalvelua ja imetysohjausta, sekä tukea vanhemmuuteen, vuorovaikutustilanteisiin vauvan kanssa sekä perheen sisäiseen vuorovaikutukseen. Osa koki, että heillä oli vahva tukiverkko ympärillä, mikä toi turvaa ja apua arjen erilaisiin tilanteisiin.
Vauvan kasvaessa, vanhemman ja lapsen kommunikaatio saattaa olla erilaista. Vanhempi voi olla esimerkiksi viittomakielinen, lapsi taas puheella kommunikoiva. Tai vanhempi on sokea ja puheella kommunikoiva, mutta lapsi tarvitsee omassa ilmaisussaan kuvia. Erityisesti näissä tilanteissa koettiin ohjauksen olevan puutteellista; miten tuetaan vanhemman ja lapsen välistä vuorovaikutusta ja kommunikaatiota sekä lapsen oman kommunikaation kehitystä.
Työssäni kommunikaatiopalveluissa koulutan ja ohjaan erilaisten kommunikaatio- ja ohjausmenetelmien käyttöä ja kuinka kosketusaistia voidaan hyödyntää näissä tilanteissa. Varhaisen vuorovaikutuksen kehittyminen, vuorovaikutuskumppanuus ja kuinka sitä voidaan tukea, ovat myös paljon kysyttyjä ohjausaiheita. Minuun voit olla yhteydessä, mikäli koet näihin asioihin tarvetta saada ohjausta.
Varhaista vuorovaikutusta vahvistavat:
- Vauvan sylissä pitäminen ja vauvaan keskittyminen
- Vauvan tunteiden jakaminen – lohduttelu, yhdessä ilottelu
- Vauvan tarpeisiin vastaaminen, vauva saattaa pyytää sitä äänellä, liikkeellä, katseella
- Vauvan viestien herkkä tulkinta, esimerkiksi nälkäitku, seurustelun tarve
- Katsekontakti ja kasvokkain oleminen
- Leikillisyys, käytä ääntelyä, eleitä ja ilmeitä rohkeasti vauvan kanssa
- Vuorovaikutukseen rohkaiseminen, äänellä, katseella, kosketuksella
- Vuorottelu vuorovaikutustilanteessa, oman toiminnan tauottaminen, odota vauvan reaktiota
- Jäljittele lapsen eleitä, ilmeitä ja ääntelyä
Alkuperäinen teksti: Ojanen M. 2024 Varhainen vuorovaikutus ja vuorovaikutuskumppanuus. Tuntosarvi 6/2024, s.10-12.
Olemuskielestä kohti kielellistä kommunikaatiota
Alkuperäinen teksti: Ojanen, M. 2022. Olemuskielestä kohti kielellistä kommunikaatiota. Tuntosarvi 2/2022, s. 11.
Syntymästään kuurosokeat ja kuulonäkövammaiset monitarpeiset vastaanottavat tietoa ja kommunikoivat toisten ihmisten kanssa useilla eri tavoilla.
Silloin kun ollaan vielä varhaisten vuorovaikutustaitojen varassa, puhutaan olemuskielestä, johon vahvasti liittyvät eleet, ilmeet, ääni, asennonmuutokset. Katse, eleet, ilmeet, osoittaminen, kehon asennot, itku, nauru ja ääntely liittyvät vahvasti kaikkeen kommunikointiin. Eleet ja ilmeet ovat kommunikaatiossa yhtä tärkeitä kuin sanat ja ne liittyvät niin vahvasti ihmisten kommunikointiin, että niiden puuttumiseen kiinnitetään tavallisesti enemmän huomiota kuin niiden olemassaoloon.
Kaksoisaistivamma jo sinällään vaikeuttaa henkilön kykyä hahmottaa ympäristöä ja olla vuorovaikutuksessa. Muut toimintahaitat, kuten esim. kehitysvamma, tuovat lisää haasteita kommunikaation kehittymiseen.
Syntymästään kuurosokean, kuulonäkövammaisen monitarpeisen henkilön tapa tutkia ja ilmaista itseään, saattaa näyttää hyvin erilaiselta kuin mitä havaitsemme tavallisessa kehityksessä. Joskus aloite/ilmaus voi olla niin pieni ja sijaita sellaisessa osassa kehoa, että se jää huomaamatta. On myös vaarana, että näitä erilaisia ilmaisuja pidetään merkityksettöminä, eikä niihin vastata.
Kumppanin merkitys on suuri ja hänellä tulee olla tietoa varhaisen vuorovaikutuksen kehittymisestä ja kykyä mukauttaa omaa toimintaansa tietoisemmaksi. Kuulonäkövamman vuoksi on tärkeää huomioida kosketuksen merkitys, myös eleiden ja ilmaisujen vahvistamisessa.
Kosketusvahvistus puheen rinnalla, eleen tehneeseen kehon osaan, antaa kuulonäkövammaiselle henkilölle tiedon siitä, että hänen ilmauksensa on huomattu. Samalla kumppani tekee tulkintaehdotuksen henkilölle siitä, mitä ajattelee ilmauksen tarkoittavan. Kokemusten myötä, omat aloitteet ja ilmaisut lisääntyvät nopeasti, jolloin ilmauksista tulee kommunikatiivisia eleitä ja viittomia.
Vuorovaikutustilanteissa ja – leikeissä, menetelmänä aloitteiden odottamiseen voidaan käyttää mieluisan toiminnan pysäyttämistä ja odottamista. Erilaiset keholliset musiikki- ja loruleikit, toimivat hyvin omien ilmaisujen esiin houkuttelemisessa. Monet kuulonäkövammaisten monitarpeisten lähi-ihmiset ovat kokeneet henkilön omien ilmaisujen monipuolistuneen ja lisääntyneen, leikin ja toiminnan tauotuksen myötä. Koetaan myös, että henkilö, joka aiemmin on viihtynyt omissa oloissaan, on tullut kiinnostuneemmaksi kumppanista ja yhteisestä tekemisestä.
Kumppanin vastavuoroinen aktiivisuus, kyky olla läsnä ja osata huomioida erilaiset ilmaisutavat sekä niiden tulkinta, antavat mahdollisuuden olemuskielen kehittymiseen tarkoitukselliseksi viestinnäksi. Kun eleet ja ilmaisut saavat merkityksiä, ne ymmärretään molemmin puolin viesteiksi ja voidaan lähteä kokeilemaan myös muita kommunikaatiomenetelmiä.
Viestintä voi tulevaisuudessa olla esimerkiksi ele/viittomapohjaista, kuva-/ esinekommunikaatiota tai monen erilaisen menetelmän yhtäaikaista käyttämistä. Osa viestii näiden varhaisten vuorovaikutustaitojen avulla koko elämänsä ajan.
Vuorovaikutuksen vahvistamiseen on kehitetty, huomioivan yhdessäolon malli, (HYP), perustuu australialaisen puheterapeutin Sheridan Forsterin luomaan HOP-toimintamalliin (engl. Hanging Out Program. Interaction for People at Risk of Isolation, 2008). HYP- toimintamallissa keskeistä on kumppanin sitoutuminen päivittäisiin vuorovaikutushetkiin, paljon tukea tarvitsevan henkilön kanssa. Toimintaa ohjaa suunnitelma sekä vaikutuksen arviointi. Lisää tietoa HYP- mallista löytyy Papunetin ja Kehitysvammaliiton sivuilta.
Videoita
Seuraavat videot kertovat erilaisia näkökulmia kommunikointiin syntymästään kuurosokean kanssa. Videot on tuotettu yhteistyössä Tikoteekin kanssa.