Tänään on kansainvälinen opaskoirapäivä! Opaskoira on lääkinnällisen kuntoutuksen elävä apuväline. Suomessa työskentelee noin 230 opaskoiraa, joiden tehtävänä on opastaa näkövammaista erilaisissa ympäristöissä: sisätiloissa, kaupungeissa, taajamissa ja maaseudulla. Lenkkipoluillakin koira viilettää käyttäjäänsä opastaen, sillä opaskoira on myös tärkeä hyvinvoinnin edistäjä.
Usealla kuulonäkövammaisella tai kuurosokealla on myös opaskoira ohjaamassa itsenäistä kulkemista. Seuraavassa on Riku Virtasen juttu, jossa hän kertoo elämästään Killen ja Aatun kanssa. Artikkeli on julkaistu Tuntosarvessa 4/2024.
Kokemuksia opaskoiran kanssa
Teksti: Riku Virtanen
Kuvat: Riku Virtasen kuva-arkisto
Minulla on ollut kaksi opaskoiraa, Kille ja Aatu. Nämä kaksi opasta ovat opastamisen lisäksi antaneet paljon kokemuksia opaskoiran käytöstä.
Tampereen yliopistollinen sairaala TAYS antoi minulle vuonna 2006 maksusitoumuksen koiran hankkimiseksi. Silloin kaikki opaskoirat tulivat Opaskoirakoululta Vantaalta. Myöhemmin Suomessa on aloittanut kaksi muutakin opaskoiria kouluttavaa tuottajaa.
Sopivan koiran etsiminen
Maksusitoumuksen jälkeen kesti viisi vuotta löytää sopiva koira. Kun se löytyi, oli vielä tiellä Opaskoirakoulun johtajan epäröinti. Hän oli epävarma, voiko koiran antaa sellaiselle näkövammaiselle, joka ei pärjää kommunikaatiossa pelkän puheen varassa. Tuolloin minulla oli yksi implantti, ja kommunikaationi oli vahvasti viittomakielen tulkin varassa. Lopulta asia eteni niin, että koirani kouluttaja kävi Hollannissa saamassa ohjeita. Siellä on koulutettu opaskoiria kuurosokeille jo pidempään.
Joka vuosi Opaskoirakoululle syntyy kymmeniä pentuja. Niistä osa läpäisee soveltuvuuskokeet. Paras narttu ja uros käytetään siitoskoirina, joiden tehtävänä on tuottaa lisää pentuja. Ensimmäinen oppaani Kille oli aikoinaan vuoden paras uros. Sen jälkeläisiä on Suomen lisäksi ainakin Japanissa.
Kille aloitti kanssani samalla viikolla, kun täytin 30 vuotta. Se kävi monta kertaa kanssani monien järjestöjen kokouksissa. Sitä kehuttiin poikkeuksellisen rauhalliseksi oppaaksi. Kille palveli yhdeksän vuotta.
Vaikka Kille oli vahva koira, oli sille jo tullut eläkeiän lähestyessä selkävaivoja. Niiden vuoksi eläinlääkäri suositteli eläkkeelle jäämistä jo vuonna 2019, mutta sattuma puuttui peliin. Killen eläkeikä koitti maaliskuussa 2020. Koronavirus levisi tuolloin, ja pääministeri Marinin julistettua poikkeusolot, Suomi sulkeutui. Opaskoirakoulu lykkäsi koiran vaihtoa, ja lopulta Kille lähti eläkkeelle toukokuun viimeisenä perjantaina, kun koirakoulun auto saapui hakemaan sitä.
Opas Aatu astuu palvelukseen
Musta labradoriopas Aatu astui Killen saappaisiin kesäkuun ensimmäisenä päivänä 2020. Suomi oli juuri auennut maaliskuusta toukokuulle kestäneestä koronasulusta. Aatun isoisä on ensimmäinen oppaani Kille. Aatun kotiutus toteutui tiukkojen koronarajoitusten keskellä. Kyseinen viikko oli mitä ihanteellisin ulkona kävelyyn, sillä joka päivä oli hellesää. Aurinko paistoi siniseltä taivaalta.
Samoin kuin Kille, on Aatu rauhallinen ja kiltti koira. Vaikka ihmisten kanssa molemmat ovat rauhallisia, on niillä yksi suuri ero. Killelle hankin vahvimpia köysileluja, mitä eläintarvikekaupasta löytää. Killellä oli valtava puruvoima; jopa kaupan paksuin köysilelu hajosi palasiksi. Sen sijaan Aatulle hankitut ensimmäiset pikkulelut ovat yhä vuosien kuluttua ehjiä. Se leikkii niillä yhä, kun taas Killellä vastaavat lelut olisivat selvinneet vain muutaman minuutin.
Aatu on herkkä koira. Tämä näkyy monella tavalla. Yksi hauska seikka oli, että se oli alussa arka koville äänille. Esimerkiksi Aatu sai paniikkikohtauksen, kun kotonani alkoi palohälytys. Muistakin kovista äänistä koira hakeutui kiireesti piiloon. Nyttemmin Aatu on tottunut kovaan meteliin, eikä välitä pamauksista.
Koira mukaan opastustilanteisiin
Liikuin monia vuosia valkoisen kepin ja ihmisoppaiden avulla. Kun Kille tuli vuonna 2011, monet ihmisoppaat ihmettelivät, miten heidän pitäisi nyt opastaa. Kille oli niin taitava opas, että useimmiten annoin sen opastaa, vaikka vierellä olisi kulkenut opastustaitoinen ihminen. Koira oli vasemmalla puolellani ja mukanani oleva henkilö oikealla. Aatun kanssa olen tätä pyrkinyt myös toteuttamaan, vaikka se ei aina seuraakaan esimerkiksi kaupassa edellä kävelevää henkilöä.
Kun sain Aatun, alkoivat kotiutusviikon jälkeen yhteiset lenkit koiran kanssa ilman takana kulkevaa ihmistä. Muutamaa viikkoa myöhemmin heinäkuussa olin aamuvarhaisella kävelemässä Aurajoen rantaa pitkin yliopistolle. Käännyin kadulle, joka johtaa Turun tuomiokirkolle. Nuori Aatu opasti hienosti työmaa-aitojen väliin. Itse en huomannut mitään ennen kuin koira hyppäsi jonkin yli. Minä putosin kadussa olevaan metrin syvyiseen työmaamonttuun. Vaikka jalkani kipeytyi muutamaksi viikoksi, otti luottamuksen palautuminen oman aikansa. Ehkä koira otti opikseen, sillä tuon jälkeen se on kiertänyt montut kaduilla.
Nyt yli kolmen vuoden jälkeen Aatun kanssa kävelleenä voin todeta, että sillä on yksi ominaisuus. Opaskoiran käyttäjiltä kuulee välillä juttuja, että kun käyttäjä on eksynyt, osaa koira tuoda hänet kotiin. Aatun kanssa on tilanne toinen: olemme useita kertoja harhailleet Turun yliopistokampuksen katuja, ja vaikka eksyminen tapahtuisi lähellä kotitaloani, ei Aatu osaa kotiin. Tätä ei sattunut Killen kanssa.
Eksymistilanteessa joudun siis kävelemään, kunnes löydän jonkun ihmisen, jolta kysyä missä on oikea suunta. Joskus kyse on alle sadasta metristä, kun Aatu on tuonut minut naapuritalon etuovelle. Olenkin pyrkinyt koiran kanssa käyttämään vain reittejä, joilla tiedän koko ajan, missä olemme menossa.
Noutajia ja uintia
Labradorinnoutajat ovat pienriistan metsästäjille hyvä valinta. Ne soveltuvat veteen pudonneiden lintujen hakemiseen. Opaskoirana aiemmin yleinen saksanpaimenkoira on korvattu labradorinnoutajalla. Lemmikkinä olevat labradorit usein pitävät leikeistä, joissa keppejä heitetään ja koira noutaa ne. Opaskoirille taas opetetaan, että heitettävien asioiden perään ei saa lähteä. Niinpä minä sain neuvon kouluttajalta, että ei saa heittää mitään ja pyytää koiraa sitä noutamaan.
Toinen lintukoirille tavallinen asia on uinti. Kille lähti muutaman kerran vanhempieni soutuveneen perään uimalla, kun he kävivät kalaverkoilla. Turkin kuivuminen kestää tunteja, joten märkää koiraa on hankala ottaa autossa etupenkin jalkatilaan. Killen kanssa vietetyt vuodet olivat siis opettavaisia. Olen Aatun kanssa pyrkinyt hillitsemään sen uintiharrastusta.
Puruluita ja ruokatilanteita
Saatuani Killen ei minulla ollut kokemusta koirista. Koiran luovutuksen yhteydessä kerrottiin, ettei sille saa antaa purukumia, suklaata tai joulukinkkua. Minulle oli yllätys, ettei opaskoiralle myöskään suositella annettavaksi keitettyjä luita.
Kerran pyykkituvalla käydessäni oli Kille nauttinut ihmisille tarkoitetun kanaruoan luineen. Vein koiran varmuuden vuoksi tarkastettavaksi eläinlääkäriin. Tarkastus oli hyvä, koska koiran vatsaan oli mennyt pieniä kanan luita. Onneksi myynnissä on koirille tarkoitettuja puruluita, jotka ovat turvallisia.
Aatun ruoka koostuu kuivaruokavalmisteista, joihin sekoitan vettä ennen Aatulle antamista. Eri koiranruoat on luokiteltu niiden sisältämien, koiralle hyödyllisten ja vähemmän hyödyllisten ruokien määrien mukaan. Monet niin sanotut markettiruoat, joita saa ruokakaupoista, sisältävät suuria määriä viljaa, maissia, bataattia ja muita aineksia, jotka ovat enemmän vatsantäytettä. Vertailun vuoksi: voisihan ihmisellekin tarjota pelkkää pastaa, riisiä, perunaa ja maissia, ja sen kaverina vain muutama gramma kalaa tai lihaa. Hyvissä koiranruokatuotteissa on suuri prosentti lihaa tai kalaa. Sellaisia ei saa marketeista.
Kommelluksia koiran kanssa
Ennen opaskoiran tuloa minulle kävi muutaman kerran niin, että lähdin asunnostani ilman valkoista keppiä. Vasta käytävällä ulko-ovelle mennessäni huomasin, että jotain puuttuu. Koiran olen muistanut paremmin.
Yhden kerran on kuitenkin koira nolosti unohtunut. Kesällä 2023 osallistuin Maailman kuurosokeiden liiton hallituksen kokoukseen Belgiassa. Olin sopinut hakevani Aatun hoitoperheeltä lentokentällä, kun palaan. Saavuttuani minulla ei ollut kirjattua matkatavaraa, sillä lentoyhtiö oli kadottanut ne. Kentän henkilökunta toi minut suoraan tuloaulaan eri reittiä kuin laukkujen kanssa tulevat matkustajat. Minulle tuli ajatuskatkos, ja Aatu unohtui lentokentälle.
Kuivanappeja salaatissa ja shakkipelejä
Killen saatuani oli opaskoiria muutamalla kuurosokealla Suomessa. Heistä olin tavannut kaksi jo 1990-luvulla. Tapasin rovasti Ari Suutarlan 1990-luvun puolivälissä hänen kesäasunnollaan, ja käyntini tavoitteena oli saada lisää tietoa opaskoirista. Tuo käynti aloitti yli 25 vuotta jatkuneen ystävyyden, jonka aikana kävin vuosittain tapaamassa edesmennyttä rovastia hänen luonaan Hämeenkyrössä ja Helsingissä. Suutarlalla itsellään oli useita opaskoiria. Hän julkaisi ”Betty ja minä” -teoksen, joka kertoo hänen kokemuksistaan koiransa kanssa.
Suutarlan huumorista kertoo, että olimme kerran syömässä Tuusulassa, Majatalo Onnelassa. Keskustelimme koiranruokanapeista. Ruoaksi oli salaattia, ja keskustelun aikana ihmettelin, miksi salaatissani oli suussa rouskuva pala. Kun olin syönyt suuni puhtaaksi, kysyin Suutarlalta, laittoiko hän taskustaan kaivamansa koiran kuivaruokanapin minun ruokaani. Suutarla vastasi, että kyllä laittoi. Hän kysyi vielä, että oliko se hyvää?
Melko pian Suutarlan tapaamisen jälkeen tutustuin shakkikisoissa toiseen opaskoiran käyttäjään, Kauko Ronkaiseen. Hänen koiransa oli mukana monissa shakkikisoissa ja shakkikerhon tapahtumissa 2000-luvun alussa.
Useimmat kuurosokeat opaskoirankäyttäjät kuulevat kouluttajan puheen. Nyttemmin opaskoiria on noin kymmenellä kuurosokealla Suomessa. Tällä hetkellä Suomen Kuurosokeat ry:n hallituksessa olevilla Timo Lehtosella ja Marita Vainiolla on opaskoira.
Viime aikoina Aatun terveys on oikutellut. Aatu jäi tammikuun alussa sairaslomalle, joka aluksi kesti kuukauden. Diagnoosi puuttuu yhä. Vaivan oire on jalkojen pettäminen koiran alta. Sitä on hoidettu lääkkeillä ja fysioterapialla. Eläinlääkäri on toiveikas, että koira kuntoutuu työkuntoon jossain vaiheessa.
Lopulta sain helmikuun lopussa tiedon, että Aatu ei palaa työkoiraksi. Hänet yritetään kuntouttaa kotikoiraksi. Nyt olen ilman opaskoiraa, mutta toivon saavani uuden pian.
