Satakunnan kuurosokeiden kerho

Esittely

Kerho kokoontuu joka kuun 2. keskiviikko. Vetäjänä on Saini Lepistö. Mukana toimikunnassa ovat myös varapuheenjohtaja Seija Kivinen, sihteeri Paula Valminen, sekä muut jäsenet Eva Koivula ja Mauri Majander. Rahastonhoitajana toimii Saini Lepistö sekä tilintarkastajina Anja Lavanto ja Sirpa Nurminen. Kerhon emäntänä on Risto Lepistö.

Kerhon toiminta on aktiivista. Jäseniä, mukaan luettuna omaisjäsenet, on 10–14 henkeä. Tulkit ja avustajat huomioiden mukana on 25 henkilöä.

Luennoitsijat ovat kertoneet eri aiheista, kuten esimerkiksi Satasairaalasta.

Kerho retkeilee kaksi kertaa vuodessa. Teemme kulttuuri- ja kesäretken johonkin päin Suomea. Tutustumme aina uuteen paikkaan.

Vetäjä Saini Lepistön mukaan toimintaa on kiva järjestellä, kun kerholaisia on aina paljon paikalla. Tämä on innostanut häntä olemaan mukana. Lepistö toivoo uuden vetäjän löytyvän, jotta hän voisi itse osallistua mukaan vain kerholaisena

Tulevaa toimintaa

Pikkujoulut joulukuussa – Suomen Kuurosokeat ry

Satakunnan kuurosokeiden kerho: tammikuun tapaaminen – Suomen Kuurosokeat ry

Satakunnan kuurosokeiden kerho: helmikuun tapaaminen – Suomen Kuurosokeat ry

Satakunnan kuurosokeiden kerho: maaliskuun tapaaminen – Suomen Kuurosokeat ry