Tunnetko näkövammaismerkin?


Näkövammaisen tunnistaa usein joko valkoisesta kepistä tai opaskoirasta. Harvempi tietää, että monet näkövammaiset käyttävät myös näkövammaismerkkiä kiinnitettynä rintapieleensä, kassiinsa tai vaikka pyörän tarakalle.

Näkövammaismerkki on erityisen hyödyllinen heikkonäköisille, jotka selviävät vielä ilman koiraa tai keppiä. Merkki viestii muille esimerkiksi siitä, että henkilö saattaa tarvita apua joissain tilanteissa ja tuo näin käyttäjälleen turvaa.

Näkövammaismerkki on sinipohjainen merkki, jossa on valkoista keppiä pitelevä keppihahmo. Merkkejä on erilaisia. Pieni ja pyöreä metallinappi on yleisin rintapielessä. Kankaisen isomman merkin voi ommella haluamaansa paikkaan. Lisäksi on tarramerkkejä. Urheillessa, esimerkiksi lenkkipolulla, laskettelurinteessä tai hiihtoladulla, monilla näkövammaisilla on päällään kirkasvärinen liivi, jonka selkämykseen on painettu isokokoinen näkövammaismerkki. Uimahallissa voi kauhoa näkövammainen uimari näkövammaismerkillä varustettu uimalakki päässään.

Näkövammaismerkin hyöty pilkahtaa heikkonäköisen Kais Kiiskin mukaan esiin ajoittain, kun joku osaa tarjota apua vaikkapa kaupassa. Hän pitää näkövammaismerkkiä, koska ajattelee sen tuovan esille asian, joka muuten ei näy välttämättä päällepäin.

– Mutta jonka vuoksi joudun kuitenkin toimimaan usein epätavanomaisesti, Kiiski lisää.

Myös kuurosokean Milla Lindhin mielestä näkövammaismerkki on juuri siksi hyödyllinen, että se viestii sanattomasti silloinkin, kun hän esimerkiksi törmää mainostelineeseen tai betoniporsaaseen.

– Itse käytän merkkiä tilanteessa, jossa istun ahtaassa tilassa eikä keppi tai opaskoira välttämättä näy, esimerkiksi lentokoneessa tai bussissa, sanoo puolestaan sokea Anneli Iltanen.

Jos kohtaat näkövammaismerkin käyttäjän, tarjoa tarvittaessa apua, anna tilaa ja kerro vaarapaikoista. Usein merkkiä käyttävä itse pyytää apua, joten autathan rohkeasti!

Näkövammaismerkkilähettiläiden (Kais Kiiski, Milla Lindh ja Anneli Iltanen) haastattelut airutlehti.fi.

Lisätietoja

Suomen näkövammaisyhdistykset viettävät Sokeiden viikkoa 8.–15.11.2020. Viikon aikana tehdään tunnetuksi näkövammaismerkkiä. Näkövammaisten liitossa selvitettiin näkövammaismerkin käyttöä kyselyllä syksyllä 2020. Kyselyyn vastanneista näkövammaisista 67 prosenttia käyttää näkövammaismerkkiä vähintään toisinaan. Eniten näkövammaismerkkiä käyttävät yli 70-vuotiaat. Alle kolmekymppisistä kolmasosa käyttää merkkiä toisinaan tai säännöllisesti.

Lisää kyselyn tuloksia nkl.fi/fi/artikkeli/tunnetko-nakovammaismerkin (julk. 2.11.2020).

nkl.fi/fi/sokeiden-viikko

nkl.fi/fi/artikkeli/tunnetko-nakovammaismerkin (julk. 2.11.2020).

Kuvassa Näkövammaismerkkilähettiläs Milla Lindh. Kuvaaja Jaakko Evonen.