Teksti: Hanna Tenhunen, palveluvastaava, kuntoutus
Aikuisten vaativa moniammatillinen yksilökuntoutus jälleen Kuurosokeiden Toimintakeskuksella
Suomen Kuurosokeat ry:n kuntoutustoiminta sai alkunsa vuonna 1981, kun yhdistys alkoi tarjota osana palveluitaan kuntoutusta Jyväskylässä, näkövammaisten koulun yhteydessä. Vuosien mittaan toiminta kasvoi ja kehittyi ja 1990-luvulla Kelan rooli kuntoutuksen järjestäjänä vahvistui merkittävästi. Pitkään järjestömme toteuttamia Kelan kuntoutuspalveluja tarjottiin sekä Jyväskylässä että Tampereella. Vuodesta 2019 lähtien kaikki Kelan kuntoutuspalvelumme on keskitetty Kuurosokeiden Toimintakeskukseen, Tampereelle.
Asiakkaamme ja asiakasperheemme ovat kaikenikäisiä, alle kouluikäisistä yli 90-vuotiaisiin asti. Heissä näkyy koko elämän kirjo – monenlaiset tarinat, haaveet ja kokemukset kulkevat asiakkaidemme mukana. Työmme ”suola” on kohdata erilaisia ja eri ikäisiä asiakkaita, jotka tulevat ympäri Suomea kiehtovine elämäntarinoineen. Autamme heitä löytämään keinoja elää itsensä näköistä elämää kuulon ja näön haasteista huolimatta.
Kuulonäkövamma aiheuttaa monenlaisia haasteita. Yksilökuntoutus tarjoaa keinoja niiden helpottamiseen ja se tukee mahdollisimman itsenäistä, turvallista ja mielekästä arkea.
Kuntoutustyössä on tullut vastaan, että asiakas on lopettanut itselleen rakkaan harrastuksensa näön ja kuulon heikennyttyä. Hän on lakannut osallistumasta itselleen merkityksellisiin tilaisuuksiin, kun ei enää kykene osallistumaan entiseen tapaan. Niihin esteisiin on löydetty keinoja harjoittamalla tuntoaistin käyttöä kotiaskareiden tai vaikkapa käsitöiden tekemisessä. Kun palvelut on saatu kohtaamaan asiakkaan tarpeita, osallistuminen onkin taas mahdollista henkilökohtaisen avustajan tai vammaisten tulkkauspalvelun turvin.
Monitarpeinen kuulonäkövammainen lapsi tulee paremmin ymmärretyksi, kun on yhdessä perheen ja lähiverkoston kanssa harjoiteltu erilaisia kommunikaatiokeinoja, esimerkiksi keho- ja tukiviittomia sekä löydetty sopiva apuvälineohjelma lapsen käyttöön. Tai hiljattain Usherin oireyhtymästä diagnoosin saanut lapsi ja hänen perheensä voivat tavata toisen lapsiperheen, jossa lapsella on myös Usherin oireyhtymä. Näin he huomaavat, etteivät olekaan yksin – vertaistuki ja kokemusten jakaminen on todella merkityksellistä koko perheelle. Nämä ovat vain muutamia esimerkkejä kuntoutuksen vaikuttavuudesta.
Palveluidemme painopisteenä on moniammatillinen ja asiakaslähtöinen lähestymistapa, joka tukee asiakkaiden ja asiakasperheiden osallisuutta, itsenäisyyttä ja aktiivista osallistumista kaikissa elämänvaiheissa. Koemme tärkeäksi, että jokainen asiakas, myös kuntoutukseen osallistuvat läheiset, tulevat aidosti kohdatuksi ja kuulluksi. Kuntoutustiimin tavoitteena on, että asiakkaat perheineen pystyisivät toteuttamaan täyttä potentiaaliaan ja elämään omannäköistään elämää kuulon ja näön haasteista huolimatta.
Kela kilpailutti viime vuonna vaativan lääkinnällisen yksilökuntoutuksen palvelut. Olemme kovin iloisia, että neljän vuoden tauon jälkeen olemme jälleen aikuisten kuulonäkövammaisten Kelan vaativan lääkinnällisen yksilökuntoutuksen palveluntuottaja. Asiakas voi valita Kelan kanssa sopimuksen tehneistä palveluntuottajista, jonne haluaa kuntoutukseen.
Jokaisen asiakkaamme kuntoutusohjelma suunnitellaan Kelan ohjeita silmällä pitäen huomioiden asiakkaan yksilöllinen tilanne, tarpeet ja tavoitteet. Kuntoutuksen sisältö suunnitellaan yhdessä asiakkaan ja asiakasperheen kanssa. Kuntoutustilamme ovat kodinomaiset, esteettömät ja turvalliset. Tilat on suunniteltu erityisesti aistivammaisten tarpeisiin.
Kuntoutukseen voi hakea koska tahansa – aloita hakeminen juuri sinulle sopivaan aikaan!
Kuva: Kuntoutustyöryhmä. Edessä on Olli. Hänen takanaan ovat Maija, Eve, Hanna, Kaisa, Susanna, Mervi ja Pia.
Lisätietoja
Hanna Tenhunen, palveluvastaava
puhelin 0400 965 671
hanna.tenhunen@kuurosokeat.fi tai kuntoutus@kuurosokeat.fi