Teksti: Roberta Rajala
Kuvituskuva: Suomen Kuurosokeat ry:n kuva-arkisto
The Disobedient Gene. Orlando, oodi luonnolle. The Addams Family. Viime talvena löysin itseni Helsingin Mad Housen, Tampereen Teatterin Frenckellin näyttämöstä ja Turun Kaupunginteatterin katsomosta seuraamasta teatteriesityksiä. En ole oikeastaan teatterin vakiokävijä. Päinvastoin. Lapsena kivikuurona jouduin joko arvaamaan näyttelijöiden dialogia käyttäen mielikuvitusta tai seuraamaan lavan nurkassa lampunvalon alla viittovia tulkkeja. Silloin piti pälyillä koko ajan lavan ja tulkkien väliltä.
Viittovien näyttelijöiden esitystä oli helppoa seurata, kunhan istui eturivissä. Mutta pikkuhiljaa näön muutosten takia minulla alkoi olla vaikeuksia seurata viittomakielisiä esityksiä, kun en saanut kunnolla selvää viittomisesta.
Lapsena minua ei haitannut, kun lavasteet, tanssit ja jännät kohdat pitivät mielenkiinnon yllä. Aikuisena haluankin seurata dialogia. Se tuottaa stressiä, kun en pysykään kärryillä ja teatterielämys katoaa. Esityskokemukseni mullistui, kun löysin kirjoitustulkkaamisen ja taktiiliviittomisen. Miten?
Ennen esitystä sovin tulkkien kanssa, mitä toivon. Näitä ovat esimerkiksi tekstin koko, väri, tumma tausta ja valkoiset kirjaimet, tai värilliset kirjaimet näyttelijöiden mukaan. Tulkki asettaa näytön sopivasti eteeni. Kyse on ihan kuin television tekstityksestä, jossa on myös kuvailua, jos se ehtii dialogin väliin. Sen lisäksi tulkki koskettaa kättäni tai olkapäätäni esimerkiksi musiikin kuvailemiseksi tai mistä suunnasta näyttelijä tuli lavalle. Pyydän tulkkeja myös kertomaan erikseen, jos lavalla tapahtuu jotain, mikä on juonen kannalta tärkeää tietää.
Toinen elämys minulle on kuuro tulkki. Hän toistotulkkaa minulle vieressäni samalla kun katson lavalla viittovia näyttelijöitä.
Nykyisin yhä useampi teatteri panostaa esteettömyyteen ja saavutettavuuteen. Ennen esitystä on mahdollista mennä luvan kanssa lavalle tunnustelemaan lavasteita ja näyttelijöiden vaatteita. Osa esityksistä on myös valmiiksi kuvailutulkattu.
Odotan innolla seuraavia teatteriesityksiä. Haaveena on kokeilla kuurosokeille suunnattuja esityksiä. Kuulemma ulkomailla on tehty niin, että kuurosokean päälle suihkutetaan vettä, kun hänelle viitotaan ”sataa”. Tai tuuletin käynnistyy, kun tuulee. Tämä kaikki tapahtuu samalla, kun kuurosokealle viitotaan taktiilisti tarinaa. Ehkäpä joku Suomessa alkaa suunnitella tätä?