Pääkirjoitus: Tuntosarvi elää ajassa

Tuntosarvi-lehteä luetaan monin eri tavoin. Tarjolla ovat printti-, pistekirjoitus, ääni- ja sähköiset versiot. Painetussa printtilehdessä teksti on isokirjoituksella, värikuvia löytyy kattavasti. Kaikissa muissa versioissa ovat mukana kuvien kuvailut. Se on osa saavutettavuutta ja myös tasa-arvoa.

Pistekirjoitusversiossa on selkämyksessä kierresidonta lukemista helpottamaan. Sivuja on niin monta, että niitattua olisi hankalampi lukea. Nyt lehden voi laskea syliin tai pöydälle ja lukea rauhassa. Samaan kohtaan voi palata tauon jälkeen.

Lehteä kuunteleville on tarjolla useampikin tapa. Lukija voi tilata lehden ainakin vielä Daisy CD-levynä sekä suoraan Webbox-kuuntelulaitteeseen. Ja vanhan kunnon Luetus-ohjelman kautta voi lukea silmillä, korvilla tai pistenäytön kautta.

Verkkosivuilta löytyy uusin lehti PDF-tiedostona. Sen lukijoina on mm. sairaaloiden kuntoutusohjaajia, seurakunnan työntekijöitä, tulkkeja ja muita läheisiä ihmisiä. Hienoa, että olette kiinnostuneita lukemaan lehteämme ja mitä meille kuuluu!

Mutta vierivä kivi ei sammaloidu. Tämän vuoden alusta on Tuntosarven juttuja nostettu myös nettisivuille erillisinä artikkeleina. Mielenkiintoisia juttuja voi vaikka jakaa somessa tai sähköpostilla. Nämä nettisivuilla olevat artikkelit ovat helpommin luettavia heille ketkä tarvitsevat häikäistymisen takia tumman taustan tekstille. Nettisivua voi lukea erilaisilla apuvälineillä tai ilman. Jos et ole vielä kokeillut, niin kokeile ihmeessä ja laita meille ruusut ja risut. Palaute lehdestä ja sen eri versioista on erittäin tervetullutta!

Sähköinen versio ilmestyy aina ilmoitettuna päivänä. Postitetut versiot ovat kiinni postin jakelupäivistä.

Jos haluat vaihtaa saamasi lehden muotoa nykyisestä johonkin toiseen, laita sähköpostia tai soita meille. Tärkeintä on, että saat lehden juuri sinulle sopivassa muodossa.

Lopuksi vielä muistutus kesän avoimet ovet -päivästä: tervetuloa tapahtumaan 17.6. kello 13–17! Juhlistamme kommunikaatiopalveluiden 25-vuotista taivalta. Lisäksi voit tulla tapaamaan työntekijöitä, kavereita ja tutustumaan apuvälineisiin. Tästä lisää myöhemmin.

Anne Metsäpuro
Päätoimittaja

Kuvituskuva: Kuvatoimisto Rodeo

Suomen Kuurosokeat ry
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.