Olemme jo huhtikuussa, ja kevät on saapumassa. Päivät pitenevät ja odotamme kevään tuoksuja sekä leskenlehtien puhkeamista kukkaan.
Yhdistyksen hallitus kokoontui maaliskuun lopulla ja vahvisti vuoden 2025 tilinpäätöksen ja vuosikertomuksen. Kevätkokouksessa hyväksytään tilinpäätös, vuosikertomus ja strategia vuosille 2026–2028.
Talouden osalta vuosi 2025 oli positiivinen. Viime vuonna yhdistykseen liittyi 27 uutta jäsentä, joista viisi omaisjäsentä. Hallitus kokoontui kuusi kertaa ja teki 100 asiapäätöstä.
Huhtikuussa järjestetään Liettuan Kaunasissa Baltia-foorumi, jota isännöi Liettuan Kuurojen Liitto. Paikalle kokoontuu edustajia Baltian ja Pohjoismaiden järjestöistä. Tavoitteena on lisätä tietoisuutta kuurosokeiden palveluista Liettuassa ja Latviassa. Viemme osaamistamme kuurojen järjestöille ja edistämme kuurosokeiden tunnistamista.
Valoisaa kevättä toivottaen
Timo Lehtonen
puheenjohtaja