Pääkirjoitus: Vaikuttaako vai ei?

Vaikuttavuusarvio. Tuo sana on tullut tutuksi monessa palvelussa, myös meillä Suomen Kuurosokeat ry:ssä. Onko sillä merkitystä? Jos vastaan kyselyyn, vaikuttaako se mitään? Tai yhtään mihinkään? Ja mitä asiakas hyötyy vastaamisesta?

Vaikuttavuusarvio on prosessi, jolla selvitetään toiminnan hyötyä ja vaikutusta asiakkaalle. Sen tarkoitus on osoittaa, onko kyseinen toiminta ollut resurssien (työaika ja raha) arvoista. Suomen Kuurosokeat ry kysyy asiakkailta palautetta toiminnastaan säännöllisesti. Tätä tehdään esimerkiksi lomakkeilla, suullisesti ja videoinneilla.

Palautteet ovat tärkeä osa raportointia STEAlle, joka arvioi tuloksellisuutta viisiportaisella asteikolla. Arvioinnissa tarkastellaan toiminnan laajuutta sekä tuloksia.

Eli vaikuttavatko nämä asiakaskyselyt? Vastaus on selvä, kyllä vaikuttavat!

Osallistuimme kevään mielenosoituksiin Tampereella ja Helsingissä. Tämäkin on vaikuttamista, halu saada ääni kuuluviin! Mielenosoituksissa vastustettiin jälleen järjestöjen rahoituksien leikkauksia, joita uhataan tehdä. Olemme yhdistyksessä huolissamme asiakkaiden oikeuksien toteutumisesta. Odotamme kehysriihen linjauksia, sekä joulukuussa tulevia avustusehdotuksia. Samalla suunnittelemme tulevaisuuden tapahtumia, kursseja, koulutuksia ja kaikkea muuta toimintaa.

Kuurosokeiden ja kuulonäkövammaisten henkilöiden osallistuminen vaikuttamistyöhön on tärkeätä yhdistykselle. Esimerkiksi yhdistyksen oikeuksienvalvonnan työryhmässä on seitsemän jäsentä, joista viisi on kuurosokeita tai kuulonäkövammaisia. Ryhmä laatii lausuntoja erilaisiin lakiluonnoksiin. Tulkkauspalvelu, valmiuslaki, pankkipalvelut, kuntalain muutosehdotus sekä taksilain muutos ovat viimeaikaisten lausuntojen listalla. Asiakkaiden ääni tulee varmasti kuulluksi.

Vaikutetaan jatkossakin!

Anne Metsäpuro

päätoimittaja

Kuvituskuva: Kuvatoimisto Rodeo

Suomen Kuurosokeat ry
Evästeasetukset

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä parhaan mahdollisen käyttökokemuksen tarjoamiseksi. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja ne auttavat meitä tunnistamaan sinut, kun palaat sivustolle. Ne myös auttavat tiimiämme ymmärtämään, mitkä verkkosivuston osat ovat sinulle mielenkiintoisia ja hyödyllisiä.