Teksti: Riitta Lahtinen
Kuva: Laurin äiti
Sain kunnian juhlia yhdessä Laurin ja hänen läheistensä kanssa monivuotisen uurastuksen hienoa saavutusta. Suloisena kesäisenä lauantaina kotiovella seisoi tyylikäs nuori mies ruskeassa puvussaan, kravatti huolellisesti solmittuna ja vitivalkoinen ylioppilaslakki päässään. Hänen rinnallaan seisoivat yhtä ylpeinä vanhemmat Katja ja Mikko.
Saatuani kutsun juhlistamaan uutta ylioppilasta mieleeni nousi pitkä yhteinen matkamme. Tapasin Laurin ensimmäisen kerran Iiriksessä, Helsingissä. Muistan hyvin, kuinka hän tapasi mieheni, ja molemmilla oli hatut päässään. He kertoivat meille vakavina ja hymyillen, että oma puhe kuuluu paremmin, kun pitää hattua päässä.
Laurin ja hänen perheensä kanssa kuljettu yhteinen polku jatkui kosketusviestinnän, haptiisien opettelulla. Lauri oli kiinnostunut oppimaan, miltä ihmisten kasvojen ilmeet näyttävät ja mitä ne viestivät. Katja-äidin mielestä on erityisen tärkeää sosiaalisissa tilanteissa oppia, miten muut reagoivat yhdessä leikkiessä. Kotikäynnillä istuimme yhdessä pöydän ääreen; Lauri, hänen veljensä, vanhemmat ja isovanhemmat. Kaikkia yhdisti halu oppia, kuinka sosiaalisten tilanteiden ilmeitä ja tunnelmia voisi välittää Laurille kosketuksen avulla. Oli vaikuttavaa nähdä, kuinka koko perhe sitoutui yhteiseen oppimiseen.
Laurin elämässä on ollut valtavan suuri merkitys hänen laajalla tukiverkostollaan, perheellään ja toimivilla tulkkauspalveluilla. Kuulonäkövammaisen nuoren henkilön arjessa ympäristön tuki sekä halu mahdollistaa erilaisia tiedonsaannin, liikkumisen ja kommunikoinnin tapoja ovat korvaamattomia. Kun ympärillä on ihmisiä, jotka uskovat mahdollisuuksiin rajoitusten sijaan, avautuu uusia polkuja oppimiselle ja osallisuudelle.
Mikko muistelee erityisesti Laurin innostusta opetella kitaransoittoa isoveljiensä jalanjäljissä. Koska nuottien lukeminen ei ollut mahdollista, perhe pyysi apua muusikko Russ Palmerilta. Russ ohjasi etäyhteydellä vanhempia välittämään musiikin sointuja Laurille selkään tehtävinä haptiiseina. Jo samana iltana meille lähetettiin video, jossa Lauri soitti kitaraa näiden haptiisien avulla.
Laurin kitaratunnilla kuulonäkövammaisten tulkki opetteli saman tien haptiisit, jotta Lauri pystyi harjoittelemaan ja esiintymään konserteissa suuressa kitarayhtyeessä. Ilman tätä tapaa viestiä, hän ei olisi pystynyt osallistumaan soittamiseen muiden kanssa. Tämä on hieno osoitus siitä, kuinka luovuus, yhteistyö ja teknologia voivat yhdessä avata uusia mahdollisuuksia oppimiseen.
Yli kymmenen vuoden yhteistyömme aikana olen saanut seurata Laurin poikkeuksellista motivaatiota oppia uutta, kokeilla ennakkoluulottomasti erilaisia ratkaisuja ja hyödyntää nopeasti teknologian tarjoamia mahdollisuuksia. Juhlien aikana kysyin häneltä, mitä suunnitelmia hänellä on valmistumisensa jälkeen. Hän kertoi innostuneena osallistuvansa tekniikan alan sekä oikeustieteelliseen tiedekunnan pääsykokeisiin.
Illan hämärtyessä näin hänen suuntaavan kahden koulukaverinsa kanssa nuorten omiin juhliin. Siinä hetkessä kiteytyi jotain olennaista: yhden tavoitteen saavuttaminen ei ollut päätepiste, vaan uuden matkan alku. Uskon, että juuri unelmat, uteliaisuus ja määrätietoisuus ovat kantaneet Lauria tähän asti – ja tulevat kantamaan myös tulevaisuudessa.
Onnea, Lauri, ylioppilaaksi valmistumisen johdosta! Maailma tarvitsee kaltaisiasi rohkeita, sinnikkäitä ja ennakkoluulottomia nuoria.