Järjestöä juhlittiin aurinkoisissa tunnelmissa

Järjestön juhlavuoden eräs kohokohdista koettiin tiistaina 22.6. kun Kuurosokeiden Toimintakeskuksella Hervannassa juhlittiin järjestöä. Päivätapahtumassa saattoi mm. tutustua ICT-toriin, asioida käsityöpuodissa, tutustua kuurosokeiden taidenäyttelyyn, selata vanhoja Tuntosarvia ja nauttia kesäkeittiön antimista aistipuutarhassa. Puutarhassa kuultiin myös elävää musiikkia.

ICT-torissa vieraili asiakkaita 52 henkilöä ja muita 46, kertoo CT-asiantuntija Seppo Tero. Tapahtumassa olivat mukana PolarPrint, Audienta Oy ja Aviris. Esillä oli esimerkiksi pistenäyttöjä, suurennoslaitteita ja nähtiinpä siellä myös tyyny, jonka Bluetooth-kaiuttimen kautta pystyy kuuntelemaan äänikirjoja. Nähtävillä oli tietokoneita, joissa oli suurennos- ja ruudunlukuohjelmia. Järjestön ICT-palvelut esitteli reilun vuoden käytössä ollutta Helpdesk-toimintaa. Kännykkäklinikalla saattoi tutustua eri puhelinten aputoimintoihin.

Alun perin päivätapahtuma oli tarkoitus pitää avoimina ovina, mutta koronatilanteen johdosta se muutettiin yksityistapahtumaksi kuurosokeille. Tästä huolimatta paikalle oli saapunut mukavasti väkeä eri puolilta Suomea. Koronaturvallisuus oli kuitenkin huomioitu, jonka vuoksi esimerkiksi esittelypisteiltä toiselle siirtyminen tapahtui yksisuuntaisia reittejä pitkin. Tarjolla oli myös käsidesiä.

Illalla koitti sitten jäsenille suunnattu juhla. Juhlavieraat sijoitettiin Toimintakeskuksen pihalle useaan eri ulkotelttaan. Ohjelmassa oli niin puheita kuin ruokailuakin. Juhlassa luettiin tasavallan presidentin puolison, rouva Jenni Haukion tervehdys. Ilta huipentui musiikkiesitykseen, jonka lomassa innokkaimmat innostuivat tanssimaan.

Tapahtumassa vieraillut puheenjohtaja Tuula Hartikainen muistelee päivää lämpimästi. Hän tutustui mm. ICT-torilla erilaisiin apuvälineisiin, keskustoimistolla kuurosokeiden taidenäyttelyyn ja nautti Lionsien tekemiä muurikkalettuja hillon ja teen kera. Itse juhlaillasta Hartikainen toteaa muun muassa näin:

-Juhlailta meni suunnitellun ohjelman ja vilkkaan seurustelun merkeissä. Mieltä sykähdytti kovasti, kun kuulin kolmen tutun ja yhden tuntemattoman laulun sanat alusta loppuun, sillä kitaran säestys oli sopivan hiljainen, ettei se voittanut laulajan mukavan kuuloista ääntä kuunnellessamme.  Paljon sain kokea yksilöllisiä kohtaamisia vaikkakin en tavannut kaikkia, joita etukäteen ajattelin tavata. Parhaat kiitokseni kaikille henkilöille, jotka annoitte työpanoksenne hyvin sujuneelle juhlalle ja avointen ovien päivään viihtyisässä ympäristössä!

Teksti ja kuva: Jaakko Evonen

Lisää kuvia tapahtumasta sosiaalisen median kanavissamme.