Yleistä
Aistivammat voivat ilmetä heti syntymän jälkeen tai myöhemmin kasvun ja kehityksen tai sairauden myötä. Kuulonäkövamma on usein johonkin perinnölliseen sairauteen liittyvä. Toisinaan aistivammojen syytä ei tiedetä. Usein puhutaan erikseen kuulo- ja näkövammasta, vaikka kyseessä olisikin kaksoisaistivamma.
Suomen Kuurosokeat ry toimii Kelan palveluntuottajana kuulonäkövammaisten lasten ja nuorten vaativassa lääkinnällisessä moniammatillisessa yksilökuntoutuksessa ja aikuisten kuulonäkövammaisten moniammatillisessa yksilökuntoutuksessa. Uutena palveluna olemme loppuvuodesta 2024 rekisteröityneet Kelan palveluntuottajaksi myös kuulovammaisten aikuisten moniammatilliseen yksilökuntoutukseen. Kuntoutustyöntekijöillä on laaja-alainen erityisosaaminen ja pitkäaikainen kokemus kuulonäkövammaisten kuntoutuksesta. Valtakunnalliset kuntoutuspalvelut on tarkoitettu vastavammautuneille, kuulovammaisille, kuulonäkövammaisille sekä kuulonäkövammaisille monitarpeisille henkilöille. Asiakkaalla saattaa olla lisäksi muita sairauksia tai vammoja esimerkiksi kehitysvamma.
Kuntoutus toteutetaan Kuurosokeiden Toimintakeskuksessa, Tampereen Hervannassa. Esteettömissä kuntoutus- ja majoitustiloissa on huomioitu kaikenikäisten kuulonäkövammaisten erityistarpeet. Näitä ovat muun muassa värikontrastit, riittävä ja häikäisemätön valaistus, kaiuttomuus sekä itsenäistä liikkumista helpottavat opasteet. Toimintakeskuksen ympäristö on kodinomainen ja rauhallinen. Tampereen ratikka numero 3 kulkee aivan Toimintakeskuksen vierestä.
Lue lisää
Kuurosokeiden Toimintakeskus – Suomen Kuurosokeat ry
Majoitustilat- Suomen Kuurosokeat ry
Milloin haen kuntoutukseen
Sinun ja läheisesi kannattaa hakea kuntoutukseen, kun koet että suoriutumisesi ja osallistumisesi arjen toimintaympäristössä on hankaloitunut kaksoisaistivamman vuoksi. Oikea-aikaisella ja moniammatillisesti toteutettavalla kuntoutuksella voidaan odottaa saavutettavan lisähyötyä arjesta suoriutumiseesi sekä osallistumiseesi. Hälyssä kuuleminen on hankalaa, tekstin lukeminen ei onnistu tai itsenäinen liikkuminen on vaikeutunut. Tarvitset tietoa ja tukea muutoksiin sopeutumisessa, sekä voimavaroja psyykkiseen jaksamiseen. Haluat tavata muita kuulonäkövammaisia ja jakaa kokemuksia heidän kanssaan.
Kuntoutuksessa saat tietoa ja ohjausta
- apuvälineiden käyttöön ja kartoitukseen
- kommunikointikeinoihin
- näön ja kuulon käyttöön
- monipuoliseen aistien käyttöön
- kuulonäkövammaisten palveluihin
Miten haen kuntoutukseen
Keskustele kuntoutustarpeestasi sairaalan kuntoutusohjaajan, hoitavan lääkärin tai Suomen Kuurosokeat ry:n palveluasiantuntijan kanssa. He auttavat sinua kuntoutukseen hakeutumisessa.
Aluetoimistojen yhteystiedot – Suomen Kuurosokeat ry
Kuntoutukseen hakeutuessasi tarvitset kuntoutussuunnitelman tai lääkärin B-lausunnon, jonka saat julkisesta terveydenhuollosta. Toimita kuntoutushakemus liitteineen Kelaan. Kela lähettää sinulle kuntoutuspäätöksen. Mikäli päätös on jostain syystä kielteinen, toivomme, että ilmoitat asiasta meille. Kela ei ilmoita kielteisistä päätöksistä palveluntuottajalle.
Aikuiset: Kelan moniammatillinen yksilökuntoutus
Tarkoitettu yli 18-vuotiaille henkilöille, joilla on diagnoosilla varmistettu kuulonäkövamma tai kuulovamma. Kuntoutuksella ei ole yläikärajaa.
Yksilökuntoutuksen yleisenä tavoitteena on, että kuulovammainen tai kuulonäkövammainen asiakas saa tietoa ja konkreettisia ohjeita helpottamaan arkea. Asiakas saa tukea elämäntilanteeseensa ja käytännön ongelmien selvittämiseen. Lisäksi asiakas saa voimavaroja, keinoja ja valmiuksia osallistua monipuolisesti eri toimintoihin omassa arjessaan ja toimintaympäristöissään.
Kuntoutuksen pituus on enintään 15 vuorokautta ja se toteutetaan vähintään kahdessa jaksossa. Useimmiten toteutus on 3 x 5 vrk:n jaksoissa. Toteutusaikaa koko kuntoutuskokonaisuuteen on 1,5 vuotta. Kuntoutus toteutetaan majoituksella tai ilman majoitusta.
Kuntoutus sisältää yksilöllistä toimintaa sekä ryhmämuotoista toimintaa. Yksi aikuinen läheinen voi osallistua kuntoutukseen enintään 5 vuorokauden ajan asiakkaan kuntoutuspäivien kanssa samanaikaisesti.
Moniammatilliseen kuntoutustiimiin kuuluu kuulonäkövammaisten kuntoutuksessa korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, sairaanhoitaja, psykologi, kuntoutuksen ohjaaja (AMK)/ sosionomi (AMK), näkövammaistaitojen ohjaaja/liikkumistaidon ohjaaja, kommunikaatio-ohjaaja, pistekirjoituksen ohjaaja, fysioterapeutti ja/tai toimintaterapeutti, it-ohjaaja ja avustavaa henkilökuntaa. Eri jaksoilla voi olla mukana eri ammattihenkilöitä asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan.
Kuulovammaisten kuntoutuksessa moniammatilliseen kuntoutustiimiin kuuluu korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, sairaanhoitaja, psykologi, kuntoutuksen ohjaaja (AMK)/ sosionomi (AMK), puheterapeutti, fysioterapeutti ja/tai toimintaterapeutti, liikkumistaidon ohjaaja, it-ohjaaja ja avustavaa henkilökuntaa. Eri jaksoilla voi olla mukana eri ammattihenkilöitä asiakkaan yksilöllisen tarpeen mukaan.
Kuntoutus on maksutonta. Sinulla tai läheiselläsi voi olla oikeus kuntoutusrahaan ja matkakorvaukseen.
Moniammatillinen yksilökuntoutus, Kela
Yksilökuntoutus sopeutumisvalmennuksena
Yksilökuntoutus voidaan toteuttaa myös vain yhdessä jaksossa 5 vrk:n pituisena sopeutumisvalmennuksena. Jos haluat hakea tätä kuntoutustapaa, merkitse kuntoutushakemuksessa kohdasta 2. hakevasi sopeutumisvalmennusta.
Sopeutumisvalmennuksena toteutuvan kuntoutuksen tavoitteena on, että asiakas saa sairastumisensa ja/tai vammautumisensa alkuvaiheessa ohjausta ja tukea elämäntilanteensa hallintaan ja omien verkostojensa vahvistamiseen. Asiakas saa myös keinoja, apua ja valmennusta sairaudesta ja/tai vammasta aiheutuvien muutosten ja haasteiden ymmärtämiseen.
Näin haet aikuisten kuntoutukseen
Jos haluat tulla meille kuntoutukseen, täytä Kelan kuntoutushakemus KU132 ja kirjaa hakemukseen palveluntuottajaksi Kuulonäkövammaisten kuntoutuspalvelut/ Suomen Kuurosokeat ry.
Liitä hakemuksen liitteeksi lääkärinlausunto B tai muut vastaavat tiedot sisältävä lääketieteellinen selvitys, josta ilmenee sairaus, suositeltu kuntoutus ja sen tavoitteet. Lähetä kuntoutushakemus liitteineen Kelaan.
Saat Kelasta kuntoutuspäätöksen, jossa liitteenä yksilökuntoutuksen palvelulupaus ja ohjekirje.
Olemme sinuun yhteydessä kahden viikon kuluessa Kelan kuntoutuspäätöksen saapumisesta meille.
Lapset ja nuoret: Kelan vaativa lääkinnällinen moniammatillinen yksilökuntoutus
Suomen Kuurosokeat ry kuntouttaa kuulonäkövammaisia lapsia ja nuoria ja valvoo heidän oikeuksiaan ympäri Suomen. Kelan vaativaa lääkinnällistä moniammatillista yksilökuntoutusta järjestetään lapsille ja nuorille, joilla on kuulonäkövamma ja/tai aistimonivamma. Kuntoutuksen edellytyksenä on, että osallistujalla on sairaus tai vamma sekä siihen liittyvä suoritus- ja osallistumisrajoite. Vanhemmat ja sisarukset osallistuvat kuntoutusjaksolle Kelan päätöksen ja lapsen tai nuoren kuntoutussuunnitelman mukaisesti. Omaisten osallistuminen tukee merkittävästi jaksolla opittujen taitojen ja toimintamallien siirtymistä osaksi arkea.
Yleensä kuntoutus jaetaan kolmeen, viiden päivän jaksoon, joissa perheenjäsenet voivat olla mukana. Tämän lisäksi voi olla kotikäyntejä lapsen elinympäristöön.
Moniammatillinen työryhmä suunnittelee kuntoutuksen ohjelman yhteistyössä kuntoutujan ja omaisten kanssa. Ohjelman sisällöissä huomioidaan kuntoutujan kommunikaatiovalmiudet, ikä ja kehitystaso. Vuorovaikutustaitojen ja aistien käytön harjoittelu on keskeinen osa kuntoutusta kaikilla ohjausalueilla. Kuntoutusjaksolla perheelle on yhteistä ja eriytettyä ohjelmaa.
Moniammatilliseen kuntoutustiimiin kuuluu korva-, nenä- ja kurkkutautien erikoislääkäri, sairaanhoitaja, psykologi, puheterapeutti, sosionomeja (AMK), näkövammaistaitojen ohjaaja, kommunikaatio-ohjaaja, pistekirjoituksen ohjaaja, fysioterapeutti, toimintaterapeutti, it-ohjaajia, kuurosokeuskuntouttaja, vapaa-ajanohjaaja, lähihoitaja ja tarvittaessa musiikkiterapeutti. Eri jaksoilla voi olla mukana eri ammattihenkilöitä.
Myös aistimonivammainen lapsi tai nuori voi hyötyä kaksoisaistivammakuntoutuksesta. Usein moniaistivammaisilla henkilöillä on vamma tai sairaus, esim. CP-vamma, kehitysvamma tai Downin oireyhtymä, jolloin kuulonäkövammaisuus saattaa jäädä huomioimatta. Kaksoisaistivammakuntoutus tukee arjen toimintojen sujuvuutta, osallisuutta, sekä kommunikaatiota ja vuorovaikutusta.
Hakeminen
Hakemus tehdään Kelan lomakkeella KU 104. Liitteeksi tarvitaan kuntoutujan hoidosta vastaavassa julkisen terveydenhuollon yksikössä laadittu kuntoutussuunnitelma tai lääkärin B-lausunto, johon on kirjattu kuntoutuksen tarve selkein tavoittein. Tässä mallilomake, jossa on nostettu tärkeitä kohtia esiin.
Lisätietoa
Vaativa lääkinnällinen kuntoutus – Kelan verkkosivut
Kuntoutuspalveluiden esite ja muut materiaalit – Materiaalipankki – Suomen Kuurosokeat ry
Hanna Tenhunen
palveluvastaava, kuntoutus
0400 965 671
hanna.tenhunen(at)kuurosokeat.fi
Kuntoutuksen yhteinen sähköposti: kuntoutus(at)kuurosokeat.fi