Puheenjohtajan ajankohtaiset terveiset

Yhdistyksen puheenjohtaja Timo Lehtonen kertoo ajankohtaisista asioista videolla. Asiaa muun muassa kutsusta EDbU:n (Euroopan Kuurosokeiden Liitto) juhlaan ja Viittojat-kerhon 20-vuotismatkasta Tallinnaan.

Tulkkaus suomalaiselle viittomakielelle. Tekstitys suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi. Saat tekstityksen päälle valitsemalla tekstityksen videon alaosasta tai painamalla c-kirjainta. Tekstitysvaihtoehdon voi valita asetukset-kohdasta.

Hyvät ystävät ja jäsenet.
Edellisestä viitotusta tervehdyksestä on kulunut pitkä aika. Tähän oli syynä tekstin tulkkaaminen ja tulkin löytäminen.
Tarkoituksena on lähettää tämä tervehdys Pohjoismaiden kuurosokeus järjestöille. Olemme saaneet kutsun EDbU:n 20-vuotisjuhlaan sekä kansallisen Bulgarian kuurosokeusjärjestön 40-vuotisjuhlaan. Tähän osallistumisesta päättää hallitus.

Yhdistyksen syyskausi on käynnistynyt. Hallitus kokoontuu seuraavan kerran syyskuun 12. päivä.
Kesän jälkeen kerhot ja harrastuspiirit ovat aloittaneet toimintansa.

Yhdistyksen kotisivut ovat uudistuneet ja niitä jatkuvasti päivitetään.
Ensi vuonna yhdistyksen Toimintakeskus täyttää 40 vuotta, joten tiedossa on juhlaa, tapaamisia ja muisteluita.

Syksyn kuluessa aloitetaan yhteistyö ja verkostoituminen Viron, Ruotsin ja Suomen kuurosokeiden kanssa. Tässä muutamia asioita joita tapahtuu lähiaikoina.

Lopuksi tervehdys Virosta, jossa viettettiin Viittojakerhon 20-vuotis juhlaa. Onnea kerholle!
Tervehtien puheenjohtaja Timo